Mielenosoitusautomaatti (Näyttely: ISSUE)

ISSUE, Galleria Rajatila (Hämeenpuisto 10, Tampere) 3.4.2012 saakka.

Hyvä on, olen vanha ja tylsä: en tajunnut, että Rajatilassa oli näyttely vaan luulin astuneeni keskelle uuden ripustamista. Lattialla oli papereita, puukko, lankakerä, ja tilassa käveli taiteilijannäköisiä ihmisiä. Pienellä kannustuksella astuin sitten kuitenkin sisään.

ISSUE on mielenosoitusnäyttely. Näyttelyaikana järjestetään mielenosoituksia kolme kertaa viikossa, ja aiheita yleisö saa ehdottaa itse. (Mielenosoitukset lähtevät Rajatilalta tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 15, jos kiinnostaa mennä mukaan!)

Itse näyttelytilassa seinille heijastetaan erilaisia uutiskuvia ja filmejä, joista minulle selvisi sellaisiakin ratkiriemukkaita faktoja, kuin montako tupakkaa maailmassa poltetaan joka päivä ja montako telkkaria tänään myytiin. Alakerrassa on pingispöytä, jolle heijastuu tulkintani mukaan jonkinsortin tietokonepelimaailma.

Vaikutuin eniten näyteikkunaan rakennetusta mielenosoituksesta. Mutta, kuten usein käy, tunsin itseni ulkopuoliseksi kaikesta osallistumaan kannustamisesta huolimatta.

Pohdin kuitenkin mielenosoituksia, joihin olen elämäni aikana osallistunut. ”Mielenosoitus on kannanottamisen fyysisin muoto”, kertoo ISSUEn tiedote. Ja niin, siinäpä se; juuri siksi tämä päällekäyvyys on ahdistavaa. Tämä fyysisyys. Tämä taidegalleriaan astuvan, henkisiin elämyksiin valmistautuneen ihmisen väistämätön törmäys ruumiillisuuden seinään.

Mielenosoituksissa on yleensä ollut tosi hauskaa. Se kertoo yhteiskunnastamme: mielenosoittajan ei tarvitse pelätä väkivaltaa, kun hän marssii poliisisaattueessa kavereidensa kanssa autotien keskellä, tuntee itsensä maailman omistajaksi. Se on sellainen nuorten harrastus, oikeastaan, mielen osoittaminen.

Jotenkin gallerian uutiskuvien keskellä mieleeni putkahti toteamus Arne Dahlin dekkarista. Kirjailija on asettanut poliisin ajattelemaan, että hyvät ovat aina alakynnessä, koska heillä on perhettä, ihmissuhteita ja muita kiinnostuksenkohteita. Pahat ovat aina edellä, koska heitä ei kiinnosta niin moni asia; jos ihminen haluaa vain tehdä rahaa, hän tekee sitä koko ajan, tehokkaasti. (Tämä on muistinvarainen pelkistykseni; Dahl kirjoitti sen paljon paremmin.)

Miltä sitten tuntuisi osoittaa mieltään säännöllisesti, kolme kertaa viikossa? Tahdonko kokeilla sitä, vai riittävätkö minulle kaikki blogit, joita kirjoitan?

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: