Posts Tagged ‘Viggo Wallensköld’

Vihjeitä ihmisestä (Näyttely: Wallensköld & Riskula)

Espanjan kulttuuritapahtuman teemanäyttely: Viggo Wallensköldin ja Helge Riskulan Espanja-aiheisia teoksia. Galleria Emil (Vanha kirjastotalo, Tampere) 21.11.2010 saakka.

Helge RiskulaOlen kauhean viehättynyt ornamenteista ja geometrisuudesta taiteessa. Rakastan toistoa, toiston rikkomista. Pidän koko pinnan peittävistä kuvioista, jotka näyttävät mosaiikilta tai kudotulta kankaalta. Jokin siinä muodon rajaamisessa ja pelkistämisessä tekee minut onnelliseksi. Sellaisten teosten katsominen on joskus kuin meditaatiota, muttei niiden teho siihen perustu läheskään aina. Joskus väreistä ja viivoista saa hurjan vahvoja tunteita.

Niinpä aloin oitis hymyillä, kun astuin galleria Emiliin ja näin Helge Riskulan teokset: kuin mosaiikkeja jokaikinen! Teosten nimissäkin oli toistoa ja toiston rikkomista, Alhambraa ja Al ambra da jotakin. Teosten pintaefektit vaihtelivat kiiltävästä metallista kohokuvioihin paperilla – suurieleisestä herkkään – ja kuviot pääsivät näyttHelge Riskulaelyn jatkuessa täyttymään pienemmistä kuvioista ja valumaan pois. Vasta viimeisessä teoksessa kuvaan tuli itse kaupunkikin, siluettina, jonka taivaalla kuviot elivät kuin revontulet (julmat, punaiset revontulet, mutta kuitenkin).

Ah.

Ornamenttimaisuus tuo hassuja mielleyhtymiä. Sitä tuijottaa vaaleansinistä teosta ja tajuaa, että vanhoissa Arabian kahvikupeissa on tuota samaa sinistä (vanhat kahvikupit ovat hienoja ikkunoita ornamentiikkaan!) tai tulee mieleen jokin vaate tai sitten tulee jokin etäinen mielikuva lapsuudesta, josta ei saa kiinni.

Ehkä se onkin yksi ornamenttien vaikuttavuuden syy: me elämme keskellä ornamentteja. Kulttuurista riippumatta me tunnistamme tämän tarpeen peittää asuinympäristöä kuvioilla. Piirtää kaikkialle rinkejä ja rajoja, jotta kotona olisi tuvallista?

Viggo WallensköldNäyttelyn toinen taiteilija, Viggo Wallensköld, tarjoili 20 kpl Espanjalaisia sukutaloja. Pienet, hauskat, etäältä nähdyt talot olivat jotain ihan muuta kuin tältä taiteilijalta odotin. Taulut saivat hurjaa lisäpotkua kehyksistään. Miksi toisen talon kehykset ovat rikkunutta, vanhaa puuta ja toisen suurieleisen kullatut? Aavistelen juonia ja skandaaleja!

En tiedä sitten, tuliko minulle mitenkään espanjalainen tunne siellä galleriassa (vaikeaahan talvivaatteissa ja räntää kengissä on sellainen tunne saada), mutta hienosti näyttelyssä sai katsoa rakennuksia kaukaa ja läheltä. Ihmisille ei tässä Espanjassa ollut sijaa, mutta ihmisen jälkiähän nämä kaikki olivat – ihmisen tuottamia kuvia ihmisen jäljistä, jos tarkkoja ollaan. Ja pidin siitä, ettei kulttuurieroja tai mitään ihmeellisiä asenteita tuotu esiin mitenkään vaan ihan lakonisesti esitettiin näitä… rakennuksia. Niin, yhteensopivat taiteilijat ja minulle sopivat teokset, mikäs sen mukavampaa.

Mainokset