Posts Tagged ‘Gabríela Friðriksdóttir’

Juurilla (Näyttely: Friðriksdóttir)

Gabríela Friðriksdóttir: Tetralógia Turun taidemuseon Pimiössä 15.11.2009 saakka.

Jostain syystä islantilaisilla tuntuu olevan vankka suhde omaan menneisyyteensä. Siinä, missä suomalainen saa kosketuksen juuriinsa primitiivisten, räkäisten, pellavaan pukeutuneiden miesten tai mämmin, talkkunan ynnä muiden näön vuoksi pahoiksi haukuttavian ruokien kautta, islantilainen taiteilija Gabríela Friðriksdóttir on tuonut uskottavat taruolentonsa osaksi taianomaiselta näyttävää islantilaista luontoa neliosaisessa videoteoksessaan Tetralógia.

Videoita on mukava katsoa, vaikka niissä on paljon esteettisesti ällöttävää. Valkoisen liman peitossa oleva, vastasyntynyt olento karjuu ja kieppuu heinissä, ja maan alla elää juuren näköinen, groteski hahmo. Musiikki, kuvasto ja äänimaailma toimivat yhteen, eikä mikään toteutuksessa ärsytä. Ehkä tämä on kulttuurillisen eron aiheuttama harha, mutta musiikki ei kuulosta niin tekotaiteelliselta pörinältä kuin videoteoksissa usein.

Tarinat ovat hyvin aitoja ja fyysisiä. Elämä ei missään vaiheessaan ole kliinistä; elämä on multaa, eritteitä, kaaosta ja kylmää vettä. Elämä on myös syntymiä ja käännekohtia, pelon kautta vahvistumista ja pyrkimystä hallintaan.

Museon alakerran Kalevala-näyttely keskittyy ainoastaan vanhaan Kalevala-kuvastoon. Odotin näkeväni uusiakin tulkintoja kansalliseepoksestamme, mutta turhaan. Huippuhetkistään huolimatta näyttely on varsin yksipuolinen kuva suomalaisista juurista, ja siksi Friðriksdóttirin videoteos vaikuttaa erityisen piristävältä. Se myös paljastaa uuden taiteen mahdollisuuksia paremmin kuin minulle varsin hämäräksi jäänyt viereisen huoneen teos. Siinä tasaisin väliajoin puhaltava tuuletin levittää huoneeseen valkoisia A4:sia, mikä välittää katsojalle kähinnä kovaäänisen puhaltimen pöhinää vähän väliä (yritin löytää näyttelyhuoneesta taiteilijan ja teoksen nimeä, mutten löytänyt. Netistä selvisi, että kyse on Vesa-Pekka Rannikon teoksesta Lintu ja kirjasto, johon nettitietojen mukaan kuuluu myös viereisen huoneen loistava veistos, jossa ilves pyrkii ulos valkoisesta kuutiosta (oli se sitten lunta tai kuvanveistäjän unta, teos on hieno)).

Tetralógiasta on vaikea sanoa enempää: se pitää nähdä. Katselu on kuitenkin ikävän hankala kokemus. Pimiössä on vain yksi kolmen hengen sohva, joten suuri osa katsojista ei mahdu lainkaan istumaan, ja viereisen huoneen teokseen liittyvä puhallin katkaisee katselukokemuksen vähän väliä. Teos itsessään on kuitenkin monella tasolla vaikuttava, ja aiheuttaa perisuomalaista kateutta – näyttää siltä, etteivät islantilaiset voi välttää kulttuurillisia menestystarinoita, sillä heille eksoottisuus on niin ihanan normaalia.

Mainokset