Posts Tagged ‘Ernst Mether- Borgström’

Mielenhämmennys (Purnun kesänäyttely 2017)

LOISTAVA AIKA / GLORIOUS TIME / LYSANDE TID. Purnu (Mustasaari 63, Orivesi) 18.6.-6.8.201.

Kuraattoreina Miina Hujala ja Arttu Merimaa.

Taiteilijat: Päivikki Alaräihä, Liinu Grönlund, Jaakko Pallasvuo & Anni Puolakka, Nestori Syrjälä ja Elina Vainio.

100 vuotta sitten syntyneet Purnu-ryhmän taiteilijat: Taisto Ahtola, Erik Enroth, Unto Koistinen, Pentti Melanen, Ernst Mether- Borgström, Tuulikki Pietilä ja Aimo Tukiainen.

SAM_5868

Elina Vainio: Aeolian processes.

Purnun 50-vuotisjuhlanäyttely on koottu siten, että esillä on yhtä aikaa uusia teoksia ja ensimmäisen kesänäyttelyn osallistujien teoksia. Tämä on lähtökohtana ehkä ollut kuraattoreille vähän hankala, mutta tilanne on ratkaistu siten, että toiset seinät on omistettu vanhoille ja toiset uusille teoksille.

Kritiikin kirjoittaminen vanhoista teoksista on jotenkin hassua. Siksi haluankin kirjoittaa enemmän kontekstista, kokonaisuudesta, johon teokset on nyt istutettu.

Paikoin yhdistelmä toimii. Siirtymät ovat miellyttäviä ja ymmärrettäviä. Paikoin tuntuu, että on vain ollut pakko laittaa osa teoksista yhteen ja toivoa, että ne alkavat jotenkin kuulua yhteen, kun viettävät yhdessä aikaa.

Näyttely on todella toisenlainen kuin Purnun kesänäyttelyt ovat olleet. Olen tottunut siellä runsaaseen nykytaiteen antiin. Nyt esillä on vain muutaman taiteilijan teoksia, ja nekin enimmäkseen pitkiä videoteoksia (ja koska on mahdotonta istua kylmässä hallissa puolta tuntia yhteen menoon, en katsonut niitä pisimpiä kokonaan). Videoiden tuominen juuri tänne, näihin avoimiin halleihin keskelle luontoa, on erikoinen valinta.

Lopulta näyttely on siis aika suppea. Hienoja installaatioita on esillä kyllä (Päivikki Alaräihän Presidentin elämä (jonka kanssa mietin ihan älyttömän pitkään, miksi kuvattu elämä on juuri presidentin); Elina Vainion Aeolian processes (hiekaksi hiutunut maailma). Vanhemmissakin teoksissa on vaikuttavia yksilöitä, kuten Erik Enrothin tussipiirros Asetelma.

Kierroksen jälkeen olo on kuitenkin pöllämystynyt. Tuntuu, etten ole ymmärtänyt jotakin oleellista. Ajattelen, että tältä varmaankin tuntuu niistä, jotka hokevat, etteivät ymmärrä nykytaidetta. Miksi juuri nämä teokset oli valittu tänne? Miksi ajoin kymmeniä kilometrejä autolla nähdäkseni juuri tämän koosteen taidetta?

En siis pettynyt, mutta hämmennyin. Ja lopulta, luulen, se oli tarkoituskin. Näyttely on kauha, joka hämmentää mielen.