Posts Tagged ‘Ed Atkins’

Suljetut: Ed Atkins (Kiasma)

Ed Atkins: Live White Slime. Kiasma 28.02.2020 – 23.08.2020.

Kiasma esitteelee Ed Atkinsin näin: ”Ed Atkins (s. 1982, Oxford, Englanti) asuu ja työskentelee Kööpenhaminassa.” Heillä on takuulla viimeisin tieto; wikipedia sijoittaa Atkinsin Berliiniin. Wikipedian määritelmä Atkinsista on ”British contemporary artist best known for his video art and poetry.” Videota ja runoutta? Kyllä, kiitos, kumpaakin!

En tiedä, mitä Atkinsin teoksia Kiasmassa on nyt esillä, koska en ehtinyt käydä näyttelyssä ennen sen sulkeutumista. Näyttely kuitenkin jatkuu elokuulle, joten toivottavasti museot avautuvat sitä ennen uudestaan.

Verkosta löytyy Atkinsin haastatteluja ja videoteoksia, joiden kautta voi sukeltaa hänen taiteeseensa poistumatta kotoa. Erityisesti vaikutuin tästä:

Happy Birthday!! (2014) alkaa avaruuden pimeydessä hohtavasta, pilvien peittämästä kuusta. Merestä nousee epätodellinen ihminen muistelemaan menneisyyttä, ensin vuotta 2006. Hän palaa ajassa harppauksittain taaksepäin, ja lopulta muistelee vuotta 1872. Koska hän ei ole elävä, orgaaninen olento, hän voi muistaa niin kauas.

Teoksen taustaäänissä on jotakin uhkaavaa. Odotan koko ajan, että kuvan reunamilla erottuu jokin pelottava läsnäolo.

Youtubesta löytyy muitakin Atkinsin lyhyitä videoteoksia. Niissä on kaikissa läsnä ei-todellinen, tietokoneanimoitu elämä.

Ribbons (2014) sijoittuu baariin. Elokuvamainen otsikko A DEMAND FOR LOVE paukahtaa ruutuun raamatullisen pilvitaivaan päälle. Mutta kysessä onkin rebuttal, vastaväite rakkauden kysynnälle.

Kauniisti totetutetulla videolla pöly leijailee tyhjien tuoppien ympärillä. Meteli on kova. Paidaton, tupakoiva mies alkaa kertoa tarinaa kohtaamisesta.

Mielenkiintoisen kuvan taiteiljasta saa myös lyhyestä Studio Visit with Ed Atkins -videosta vuodelta 2017. Atkins kertoo vähän teostensa tekemisestä ja näyttelystä, joka sijoittuu hetkeen jonkin jälkeen. Tietokoneihmiset reagoivat johonkin, jota katsoja ei ole ollut paikalla todistamassa. ”There is something missing.”

Saan Ed Atkinsin taiteesta melankolisen kuvan. Hän tutkii ihmisyyden rajaa; minkä verran me pystymme ymmärtämään toisiamme, minkä verran me toistamme opittua roolia niin kuin animoidut ihmiset toistavat ohjelmointiaan. Ja voiko tietokoneanimaatio tuntea aitoja tunteita?

*

Kirjoitan koronapandemian takia suljetuissa museoissa tällä hetkellä vailla yleisöä olevista näyttelyistä. Myös yleisö on suljettu nyt väliaikaisesti ulos taidenäyttelyjen maailmasta. Tavoittelen taidekokemusta ilman, että pääsen näkemään teoksia; yritän täyttää tyhjyyttä, kun meiltä juuri nyt puuttuu niin paljon.