Posts Tagged ‘asematunneli’

Minimaailmoissa (Näyttely: Aikuisten leikit)

Aikuisten leikit. Tampereen seudun työväenopisto. Valokuvauksen syventävä kurssi. Tampereen rautatieaseman tunnelissa.

IMG_20170610_154107

Tampereen rautatieaseman tunnelissa (siinä uudemmassa) on ollut jo jonkin aikaa esillä Aikuisten leikit -niminen valokuvanäyttely. En löydä näyttelylle muuta päättymisajankohtaa kuin viime vuoden joulukuun, mutta ehkä kyse on toisesta samannimisestä näyttelystä. Joka tapauksessa: siellä ne kuvat ovat.

Kuvien ideana on suuren ja pienen yhdistäminen niin, että raja häipyy. Lelut asettuvat osaksi Tamperetta tai muuta arkista todellisuutta, eikä kuvista huomaa, mikä on pientä ja mikä suurta.

Parhaimmillaan kuvat antavat oivalluksia. Esimerkiksi lääkkeitä popsivat luurangot tai maalauksen alastomille naisille itsensä paljastava muoviukkeli luovat surrealistisia mielikuvia. Kuvien joukossa on myös hassuja juttuja, mutta myös aika rajuja – on aseita, lääkkeitä, uhan tunne.

Näyttelyn kuvissa ei ole tekijätietoja, joten joudun tarjoamaan näyttelykuvankin ilman. Kuvia on siellä tunnelissa joka tapauksessa huima määrä. Kannattaa joskus varata aikaa tunnelin seinien edessä seisoskeluun.

 

Mainokset