Bloggaajan läpinäkyvyydestä

20170411_124547236Kirjoitan tämän blogin lisäksi teeblogia, jonka yhteydessä olen törmännyt ilmaisen teen ilmiöön. Pyrin kertomaan joka kerta tarkasti, olenko saanut kirjoituksen aiheena olevan teen maksutta vai maksanut siitä. Läpinäkyvyys on tärkeää sekä lukijalle että kirjoittajan uskottavuudelle. Alan blogeja lukiessani syynään suurennuslasilla tällaisia asioita. Onko kirjoittaja maksanut tuotteesta vai ei?

Tulin sitten ajatelleeksi, pitäisikö minun tehdä sidonnaisuusilmoituksia myös Nokkoseen. Lienee yleistä tietoa, että kirjoittajat pääsevät lähes kaikkiin museoihin ilmaiseksi pressikortilla? Voisin siitä huolimatta kertoa tämän jokaisen päivityksen lopussa:

Sidonnaisuus: Museo ei ottanut minulta pääsymaksua.

Toiseksi. Saan toistuvasti (vaikken niin usein kuin toivoisin) taidekirjojakin maksutta. Museot antavat toisinaan näyttelykirjat ilmaiseksi, jos näyttelystä tekee jutun. Tämäkin pitäisi ehkä alkaa ilmoittaa:

Sidonnaisuus: Sain näyttelykirjan (hinta 42 €) maksutta.

Onhan se kuitenkin kallis lahja.

Toisaalta ajatus siitä, että työnteosta pitäisi maksaa, on älytön. Jos kriitikon pitäisi maksaa siitä, että pääsee työpaikalleen (näyttelyt ovat osa työpaikkaani), jäisi osa näyttelyistä kyllä kritisoimatta.

Osa näyttelykirjoista jääkin. Kävin taannoin Helsingin Taidehallin mahtavassa Manifesto-näyttelyssä (Julian Rosefeldt). Näyttelykirja maksoi reilut 40 €, ja totesin sen turhan kalliiksi. Olin jo suunnitellut mielessäni, mitä siitä kirjoittaisin blogissa, mutta kirjoittamatta jäi.

Pitäisikö tämäkin ilmoittaa:

Juttu jäi kirjoittamatta kriitikon tämänhetkisen rahatilanteen vuoksi.

Kritiikkiin liittyy ajatus lahjomattomuudesta, rehellisyydestä ja kriitikon omanarvontunnosta. En usko, että laajasti ajatellaan kriitikoiden kirjoittavan kauniisti, jos heidät päästää ilmaiseksi näyttelyihin. En ainakaan itse ajattele näin.

Pitäisköhän tätäkin testata? Maksaa pääsylippu näyttelyyn, josta kirjoitan kritiikin. Ja jos tulee tarve nähdä näyttely kritiikkiä varten uudestaan, maksaa uudestaan. Miten taidekokemus muuttuu, kun se luo loven lompakkoon?

Sehän on suuren osan yleisöstä taidekokemus joka kerta. Lovi lompakossa. Sen punnitsemista, onko näyttely siihen kuluvan rahan arvoinen.

Vastapainoksi on sanottava, että matkustan paljon näyttelyihin, eikä matkakulujani korvaa kukaan. Vaikka rahani eivät mene kulttuurille, maksan näyttelyistä siis yleensä kuitenkin jossain muodossa.

Viimeksi tänään kävin Tampereen taidemuseon lehdistötilaisuudessa. Näyttelyn näin ilmaiseksi, mutta kahvia ja piirakkaa en ehtinyt nauttia (näyttely oli sen verran laaja, että koko aika meni sen katselemiseen, vaikka livahdin saleihin jo esittelypuheen aikana).

En tiedä, miten positiivinen olisin omenapiirakan jälkeen ollut. Astelin sateeseen ja palasin kotiin hauduttamaan teetä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: