Tampereen taiteilijaseuran luentosarja naistaiteilijoista, osa 4

Kas, en olekaan tällä viikolla kirjoittanut kritiikkiä, joten joudutte kestämään toisen kuvattoman päivityksen peräjälkeen. Tämän viikon luennon aiheena olivat 1800- ja 1900-luvun vaihteen naistaiteilijat Ranskassa. Näin sivumennen voin sanoa, että vähän alkaa pimeä vuodenaika painaa, ja huoneessa, jossa ainoa valonlähde ovat diakuvat, silmät painuvat kiinni. Sillä ei ole mitään tekemistä luennon kiinnostavuuden kanssa, ihan pelkkää fysiologiaa. Onneksi luentoa voi kuunnella myös silmät suljettuina. Nyt kyllä muistan, miksi join aikoinaan taidehistorian opiskelijana suunnattomasti kahvia!

Luennosta jäi mieleen sellaisia asioita kuin että huomattavan monen taiteilijana itsensä elättäneen naisen elämänkumppanit olivat naisia. Nämä naiset saattoivat pukeutua mieheksi ja he olivat muutenkin tietoisia ja vapaita sukupuolirooleista. Ehkä kuuluminen moneen erilaiseen marginaaliin edisti toimimista niissä, ja vaadittua pättäväisyyttä ja voimakasta tahtoa riitti myös uran luomiseen marginaalisena naistaiteilijana.

Ajattelin Rosa Bonheuria, joka maalasi eläinten kuvia. Hän tutustui eläinten anatomiaan mm. teurastamossa. On jotenkin surkuhupaisaa, että ihmisen anatomiaan (tässä mies = ihminen, tietysti) tutustuminen oli naisilta kiellettyä, mutta eläin ei ollut vaarallinen, joten eläimeen voi tutustua ja maalata sitä. Eläinmaalarinakin voi onneksi päästä pitkälle.

Ajattelin myös Suzanne Valadonia, joka oli ensin nuorallatanssija, sitten taiteilijoiden malli, sitten taiteilija itsekin. Hän ei saanut mitään taidekoulutusta, mutta hänestä tuli yksi suurista aikansa (nais)taiteilijoista. Ehkä tässä koulutuksen puuttumisesta oli jopa jotakin etua? Kun koulutus on sitä, että kierretään naiselle soveltumattomia aiheita ja kohteita kaukaa, ehkä nainen, joka ei saa opetusta tällaiseen välttelyyn, pystyy katsomaan asioita ja ihmisiä erityisen suoraan? En tiedä.

Eikö ole muuten hauskaa, että linkittämässäni Suzanne Valadonia käsittelevässä Wikipedia-artikkelissa ei ole kuvituksena Valadonin omia maalauksia vaan Henri de Toulouse-Lautrecin maalaama Suzanne Valadonin muotokuva. Koska onhan se nyt tärkeää nähdä, millaisena suuri miestaiteilija näki tämän naistaiteilijan.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: