Oikeita ihmisiä (Näyttelyt: Helene Schjerfbeck; Robert Wilson; Petri Ala-Maunus)

Helene Schjerfbeck (16.9.2016-29.1.2017), Robert Wilson (16.9.-20.11.2016) & Petri Ala-Maunus (16.9.-20.11.2016). Turun taidemuseossa (Aurakatu 26, Turku).

img_20161001_132131

Helene Schjerfbeck

Turun taidemuseon Helene Schjerfbeck -näyttely on sopivan kokoinen. Sen pystyy kiertämään rauhassa ja sisäistämään. Ei ole yritetty saada esiin kaikkea, vaan on ajateltu museon tiloja ja katsojaa. Tästä minä tykkään.

Näyttelyssä sain vahvan kokemuksen siitä, että ikonin asemaan nostettu Schjerfbeck on ollut oikea ihminen. Näyttelyn omakuvista voi nähdä kauniin nuoren naisen, itseään katsovan aikuisen ja omaa ikääntymistään esteettisesti arvioivan vanhuksen. Omakuvat ovat voimakkaita katseita taiteilijan ajatteluun.

Sen jälkeen kun olin kerran ajatellut, että nämä siveltimenvedot ovat tämän naisen tekemiä, pohdin jokaisen teoksen kohdalla, millaisia ihmeitä ne ovat. Tämä nuori nainen on ottanut mallikseen jonkun toisen nuoren naisen, ja luonut mutokuvan. Mikä hämmästyttävä taikatemppu. Eikä sen hämmästyttävyys vähene taiteilijan iän myötä. Kyky katsoa ja näyttää on aina yhtä ihmeellinen ja tulee lähelle teoksen katsojaa.

Robert Wilson: Lady Gaga: Mademoiselle Caroline Rivière

Robert Wilsonin videoteoksessa Lady Gaga seisoo mallina ja tuijottaa kameraan. Asettelu on lainattu suoraan Jean Auguste Dominique Ingres’n maalauksesta Mademoiselle Caroline Rivière (1806) – tosin videon taustan halki lentää aina välillä joutsen.

Ensin luulin, että kuvaa on hidastettu, koska Lady Gaga jaksaa tuijottaa kameraa silmää räpäyttämättä hämmästyttävän pitkään. Kun hän sitten sulkee silmänsä, ja kyynelet alkavat valua hänen poskelleen, huomaan, ettei liikettä olekaan hidastettu.

Jos en tietäisi, että kuvassa on Lady Gaga, en tunnistaisi häntä. Hänen nimeämisensä teoksen nimessä on osoitus: tässä on tämän ajan julkinen henkilö, jonkinlainen aristokraatti. Teos on magneettinen. Katselin sitä pitkään.

Samalla mietin valokuvauksen ja maalauksen eroa. Mieleen tulevat vanhat valokuvat, joita varten mallit ovat seisseet pitkään samassa asennossa. Samaan tapaan malli nykyään istuu maalausta tekevän taiteilijan edessä (joskin silmiä saa varmasti räpyttää ihan rauhassa).

Petri Ala-Maunus: The Great Deluge

Petri Ala-Maunuksen maalaus on valtava ja niin täynnä sekä maalaamisen tekniikan että visuaalisen kokonaisuuden vivahteita, että toivoin penkkejä huoneeseen, jossa se on. Sitä on katseltava rauhassa, pitkään.

En istunut lattialle, koska heti huoneeseen astuttuani (harmaista vaatteistani johtuen, ilmeisesti), useampi ihminen luuli minua museon henkilökunnan edustajaksi ja kyseli minulta asioita. Normaalisti istun museoissa surutta lattialle, jos penkkiä ei ole, mutta koin jonkinlaista visuaalista vastuuta siitä, ettei kukaan kuvittele museon henkilökunnan joutuvan istumaan lattialla. Ihan tyhmää; enhän minä ole henkilökuntaa.

Ala-Maunuksen maalaus on meri rannalta rannalle. En edes halua kirjoittaa siitä sen kummemmin, se on nähtäväksi tehty taideteos.

PS: Turun taidemuseo ilmoitti Twitterissä, että nyt siellä Ala-Maunuksen teoksen edessä on penkki. Menkääpä testaamaan!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: