Pitkäniemen sairaalamuseo

Pitkäniemen sairaalamuseo, Linna-rakennuksessa, avoinna sopimuksen mukaan. Pitkäniemen Linna, 33800 Pitkäniemi.

sam_5374Pääsin tutustumaan Pitkäniemen sairaalamuseoon eli vuonna 1900 rakennetun mielisairaalan historiaan. Tuolloin sairaalaa onkin rakennettu runsaasti: Pitkäniemeen valmistui 28 rakennusta neljässä vuodessa. Alueella oli rakennusvaiheessa jopa oma tiilitehdas ja 700 työntekijää. Museo on perustettu, kun sairaala täytti 75 vuotta.

Rakennukset ovat arkkitehti Magnus Schjerfbeckin toimiston käsialaa. Ulkoapäin kaikki on samankaltaista, vaaleaa ja klassista. Museo toimii Linnassa, entisessä sairaalan ylilääkärien asunnossa, joten se on ainoa rakennus, jonka sisäpuolella kävin. Opaskierros oli kattava ja informatiivinen, vaikka arkkitehtuuri- ja taidepuoli jäikin ymmärrettävästi sairaalahistoriaa vähemmälle.

Linnassa kyllä on taidetta. Enimmäkseen seinillä on ylilääkärien muotokuvia, mutta muutakin taidetta on. Sairaalassa hoidettavana olleilla tateilijoilla kun ei aina ollut rahaa maksaa hoidostaan, ja tällöin maksuksi kelpuutettiin taideteos. Varsin kiinnostava tapa kerätä taidekokoelmaa (sen kun pääsisi joskus penkomaan läpikotaisin!) sam_5391

Kauniita yksityiskohtia rakennuksessa ovat art deco -tyyliset kattomaalaukset ja yhä toimivat, ylelliset kaakeliuunit. Itse sairaalamuseossa hilpeyttä (ja kauhua) herätti mm. päänmittauslaite, jolla on tutkittu, sopivatko potilaan päänmuodot jonkin mielisairauden mittoihin.

Alue on kaunis ja täynnä erikoisiakin kasveja. Ainut idylliä rikkova nykyajan turhake on ohi paahtava moottoritie, jonka äänet kuuluvat paikoin puutarhaan.

Sairaalamuseoon on pääsy vain sopimalla käynnistä etukäteen.

Advertisements

One response to this post.

  1. No jopas. Mielenkiintoista lukea hieman toisennäköisestä sairaalamuseosta kuin mitä Siilinjärvellä käydessäni itse esittelin. Himppusen verran hienompaa arkkitehtuuria. 😉 Mutta olisipa jännää päästä näkemään Pitkäniemen taidekokoelma!

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: