Suuren eläimen oma todellisuus (Näyttely: Katja Hannula ja Susanna Seriola-Vesa; JOKAklubi)

Katja Hannula ja Susanna Seriola-Vesa: Elämän voimaa. Galleria Katko: JOKAklubi. Galleria Kapriisi (Hämeenpuisto 25, Tampere) 25.5. – 26.6.2016.

Susanna Seriola-Vesa: Kuninkaan syntymä.

Susanna Seriola-Vesa: Kuninkaan syntymä.

Mitenköhän käyttäisin sanaa ”yllättäjä” niin, ettei se kuulostaisi piilomerkitykseltään siltä, etten odottanut suuria? Odotusten vähyydestä ei nimittäin ole kyse, mutta yllätyn varsin positiivisesti Katja Hannulan ja Susanna Seriola-Vesan yhteisnäyttelyssä Galleria Kapriisissa.

Näyttelyssä on eläimiä, paljon hevosia, mutta myös esimerkiksi lehmiä. Ja miten ne on maalattu: toisen taiteilijan silkinhienot satuhevoset kohtaavaat toisen rosoiset, melkein keraamisen näköiset maalaukset. Molemmissa lähestymistavoissa näkyy hevosen koko, suuren eläimen oma todellisuus, johon meillä kaksijalkaisilla ei ole mitään asiaa.

Hienoimmillaan ripustus on, kun Seriola-Vesan lehmämaalaus saa seurakseen Marilynin – näitä kahta kaunista ikonia voi katsella vierekkäin, verrata niiden merkitystä omalle elämälleen. Seriola-Vesa kuljettaa eläimiä muutenkin arkitodellisuudesta kohti symbolikieltä: vasikka syntyy sädekehä päänsä yläpuolella, ja siluettikuvissa emo hoitaa vasikkaansa kuin kuka tahansa ihmisäiti lastaan.

Seriola-Vesa on saanut maalauksiin hienon, rosoisen pinnan. Se tuo tosiaan mieleen keramiikan, myös väreiltään.

Katja Hannula: Moon Dancers.

Katja Hannula: Moon Dancers.

Hannulan maalauksissa hevoset saavat seurakseen perhosia ja keijuja. Kuvat ovat kuin vanhojen satukirjojen kuvitusta, mystisiä, kevyitä, milloin tahansa poiskääntyviä villihevosia. Hevoset tanssivat kuutamossa, ja on hienoa nähdä, kuinka kurinalaiselta vaikuttava taiteilija on päästänyt eläimensä irrottelemaan. Parhaimmillaan hevoset ovat, kun niiden liike sulaa yhteen, yhdeksi suureksi olennoksi.

JOKAklubi.

JOKAklubi.

Galleria Katkossa pyörii JOKAklubi-videoteos, jossa kolme siniseen pukeutunutta naista etsii ja keräilee. Naiset hiihtävät, sukeltavat, ryömivät, ja jokaisesta planeetan äärestä ja joutomaasta löytyy jotakin tarpeellista.

Näistä löydöistään naiset rakentavat portin keskelle kaupunkia ja kehottavat ihmisiä kävelemään siitä läpi. Hämmentyneiden, iloisten ja epäröivien ihmisten kävelyä voi sitten seurata videolta muutaman minuutin.

Videon nimi, The Long Goodbye, viittaa hyvästeihin. Mietin, ketä tässä hyvästellään. Kenet kootaan palasista torille, kenen läpi kuljetaan ja poistutaan?

Etsiminen ja löytäminen on niin järjestelmällistä, että sattumiin on vaikea uskoa, mutta ideana sattumanvaraisuus on mukava. Kaikkialla missä kuljemme, kuljemme toisten ihmisten jättämien esineiden ja roskien ohi, hyvästelemme heidän palasiaan, heidän menneisyyttään, joka askeleella.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: