Kauneuden näkemistä tutussa (Näyttely: Mörö)

Reijo Mörö: Näin näen/näin. Galleria Saskiassa (Pirkankatu 6, Tampere) 19.2.–9.3.2016.

SAM_3875Reijo Mörön 30-vuotisen uran retrospektiivi täyttää galleria Saskian sekä vitivalkoisilla että värien rinnakkaiselosta voimansa saavilla teoksilla. Näyttelyssä on myös punainen lanka – varsin konkreettisesti, sillä osassa teoksia lanka yhdistää pojan sydämen vedenpintaan tai eläimet toisiinsa.

Näyttely alkaa vitivalkoisella huoneella. Lempeyden ohjaama dynaaminen voima ja Elävää vuorovaikutusta -sarjoissa on vanhaa, myyttisen ikiaikaista anatomista kuvastoa. Mieleen tulee kiinalainen lääketiede, energialinjat ja ayurveda. Kuvia on niiden kokovalkoisuuden vuoksi hieman vaikea nähdä kokonaisina, valo heijastuu lasista ja on katsottava vain yhtä kuvan nurkkaa kerrallaan. Tämäkin tuntuu kannanotolta: miten ihmistä voi katsoa näin, pala kerrallaan?

Retrospektiivien luonne on sellainen, että esillä on hyvinkin erilaisia kausia ja teossarjoja. Helmenkalastajat-sarjan vesilasiin kuvottavat ihmiset ovat virkistävän sarjakuvamaisia. Kasvusto täyttää kokonaisen seinän: juurineen kiskaistut kasvit on muutettu mustavalkoisiksi varjokuviksi, joiden tunnistaminen on välillä helppoa ja välillä vaikeaa. Ehkä nämä ovat muistijälkiä, joita legendaariset mittasuhteet saaneiden kasvistojen kerääminen on jättänyt joidenkin sukupolvien koululaisille. Parhaita muistoja lienevät ne kasvit, joiden pinta on muuttunut kimalteeksi.

Punaiset langat luovat välillä hurjiakin mielleyhtymiä. Kun lanka kulkee kurjen nokasta lehmän sydämeen, sen punainen väri vaikuttaa väkivaltaiselta. Toiset luontokuvat ovat lempeitä ja jättävät analyysit sikseen, sanojen avulla. Olla vaan kauneudessa valppaana -sarjassa kukkivat pihakasvit ovat saaneet seurakseen teosten nimitekstin. SAM_3878

Yhden seinän kokoinen runojen ja kuvien yhteiselo vaikuttaa olleen tekijöilleen tärkeä. Lahja Hyppösen runot ja Mörön kuvat luovat perhealbumimaisen kertomuksen, jossa ollaan uteliaita kuin auringonpaisteeseen heräävä vauva ja katsellaan ikkunasta lumista maisemaa. Pienten kuvien ja tekstien kokonaisuus toimisi ehkä paremmin kirjamuodossa – näyttelyn osana tekstit tuli ohitetuksi liian nopeasti silmäillen.

Näyttely kuljettaa maisemasta toiseen, mutta vahvimpana voimana tuntuu olevan kotoinen luonto niin kesällä kuin talvellakin. Arkisten vuorenkilpien ja jäniksenjälkien kavalkadi sallisi sekaansa vähän enemmänkin kiinalaista lääketiedettä tai yllätyksellistä eksotiikkaa. Toisaalta eksotiikan vaatimus on aina vähän virheellinen. Ei se ole pihakasvien vika, että ne viihtyvät samassa ilmastossa kuin minäkin ja ovat siksi niin tutun näköisiä.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: