Salatiedettä (Näyttely: Lautala, Liimatainen, Törönen-Ripatti)

Pirita Lautala, Mari Liimatainen, Kirsimaria E. Törönen-Ripatti: M o m e n t u m – joka uniinsa uskoo se varjoaan pelkää. Galleria Kapriisi (Hämeenpuisto 25, Tampere) 16.9. – 11.10.2015.

 

Mari Liimatainen: Take away.

Mari Liimatainen: Take away.

Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyy jäniksiin. Ne seisovat kahdella jalalla ja näyttävät uhkaavilta. Lauman edessä on tyttö, kasvot varjossa, ja jänikset näyttävät kävelevän hänen ylitseen.

Pirita Lautala: Pieni kuolema ja Pieni kuolema II.

Pirita Lautala: Pieni kuolema ja Pieni kuolema II.

Teos on Mari Liimataisen Explain yourself, versio 3. Vähän aikaa jäniksiä katseltuani näen niiden asennoissa jotakin tanssillista. Ehkä kuva ei olekaan niin uhkaava kuin ensinäkemältä luulin.

Kapriisin ryhmänäyttelyssä on paljon eläimiä, erityisesti näitä jäniksiä ja suuria varislintuja. Näyttelyssä on myös maalaksia vanhoista taloista, joiden pinnalta muistot valuvat kuin maali. Talot, joihin kaikki tämä ajatteleva ja kokeva ihmisluonto on paketoitu. Ne katselevat minua gallerian seiniltä.

Täällä ihmiset ovat pieniä paperipusseja, jotka täyttyvät kuka milläkin. Liimataisen Take away on levittäytynyt ikkunalaudoille. Paperipussien väleistä voi katsella katua, jolla nämä ihmiset, tyhjät ja täydet, kävelevät ohi.

Pidän kartan teemasta, joka toistuu Kirsimaria E. Törönen-Ripatin teoksissa. Karttoja on kaiverrettu ja piirretty ja löydetty. Osa erottuu selvästi, osa tuskin lainkaan taustastaan. Kartat ja vanhat talot, loputtomia tapoja yrittää hallita kaoottista elämää, luokitella sitä.

Tiettyä karttamaisuutta on myös Liimataisen jäniksissä silloin, kun niiden sydämet ja verisuonet on piirretty pintaan. Eläimistä tulee vanhoja anatomian opetuskuvia, tiedettä turkkinsa alla.

Kirsimaria E. Törönen-Ripatti: City of Lights 4.

Kirsimaria E. Törönen-Ripatti: City of Lights 4.

Ehkä parasta koko näyttelyssä onkin seinä, jolla teoksia ei ole nimetty erikseen eri taiteilijoille. Pienet, salaperäiset maalaukset ja piirrokset ovat kuin lasin alle prässättyjä kasveja, joita taiteilijat ovat poimineet mukaansa. Näyttelyssä kummallisesti leijuva vanhanaikaisuus, tieteellisyys, salaperäisten asioiden avaaminen ja perinpohjaisuus saavat vallan. Tunnen katselevani vanhaa, vieraskielistä tietosanakirjaa.

Pirita Lautalan linnut kantavat raskasta taakkaa: enteitä ja viestejä jostakin, mitä emme näe. Ne kertovat kuolemasta, ne kannattelevat ihmisiä ohuilla langoilla. Ne tietävät enemmän kuin me. Niistä tulee turvallinen olo.

 

 

 

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: