Nuori ja mustavalkoinen (Näyttely: Andersson)

Vuoden nuori taiteilija 2015 – Ville Andersson. Tampereen taidemuseo (Puutarhakatu 34, Tampere) 16.5.-23.8.2015.

Ville Andersson: Movement, 2009. Akryylipäällystetty digitaalinen tuloste, 70x105cm, ed. 5 + 2 a.p. Tampereen taidemuseon lehdistökuva.

Ville Andersson: Movement, 2009. Akryylipäällystetty digitaalinen tuloste, 70x105cm, ed. 5 + 2 a.p. Tampereen taidemuseon lehdistökuva.

Kun astuin Tampereen taidemuseoon, sain varoituksen, että niitä teosnumeroita on sitten aika vaikea löytää seinästä. Niin kyllä onkin, mutta toisaalta en huomannut missään vaiheessa kaipaavani teoksille nimiä – teoslistan kanniskelu alkaa muutenkin ärsyttää, kun siinä on monta laminoitua sivua. Palautin sen ensimmäisen huoneen jälkeen takaisin seinäkoteloon. Eipä tarvinnut enää etsiä niitä teosnumeroitakaan.

Ville Anderssonin näyttely ei ole kokonainen, ehjä maailma, josta ulos tullessaan ei ymmärrä, minkä jyrän alle on jäänyt. Teosten tekniikat, teemat ja tunnelmat muuttuvat aika paljon huoneesta toiseen, joten lähestyn näyttelyä enemmänkin retrospektiivinä, jolla taiteilija haluaa kertoa, mitä kaikkea on tehnyt. Esillä on valokuvia, piirustuksia ja maalauksia.

Värit tuntuvat pakenevan Anderssonia. Näyttely alkaa mustavalkoisilla, pienillä maalauksilla (joissa ainakin näyttää olevan kiiltävä lakkapinta (olen juuri viime viikolla pohtinut, lakkaako kukaan enää nykyään maalauksiaan)), joista useimmissa on ihmisiä. Toisinaan ihmiskuvat ovat hyvin puhuttelevia. Pieni koko ja mustavalkoisuus tuovat mieleen vanhat valokuvat. Toisia kuvia vierastan (kuten korulaatikolta näyttävään, mustaan laskostettuun kankaaseen upotettua naisen kuvaa, joka on juuri vähän liian esittävä ja vähän liian epärealistinen, ja jää rajapintaan, jossa en vain tiedä, onko taiteilija valinnut tämän lopputuloksen vai onko se vahinko).

Näyttelyssä huomioni kiinnittyy toistuvasti epäselviin kohtiin. Piirrospaperin reuna on leikattu nopeasti saksilla. Onko tämä ironinen kommentti? Että hei, käytin tähän juuri viikkokausia, mutta ei tämä nyt niin tärkeä teos ole, että leikkaisin paperin reunan siististi. Kolmen rinnakkain ripustetun maalauksen sarjassa ihmisten kädet nousevat esiin mustasta taustasta. Yhden maalauksen käsiin ei näytä olevan kiinnitetty paljonkaan huomiota, kun taas kahden maalauksen käsiin on käytetty aikaa ja huolellisuutta. Miksi?

Alakerrassa katselen mieluiten valokuvia, varsinkin sitä yhtä, jossa mies kiipeilee seinällä. Viimeistellyt ympäristöt kiehtovat mieltäni enemmän kuin studiokuvat, joissa kangas on laskettu naisen kasvoille. Yläkerrankin valokuvista saan eniten irti niistä, joissa on kokonainen tila – erityisen ihana on takaseinän sermin taakse kätketty pieni arkkitehtoninen kuva holvikaaresta, joka saa jatkoa varjoista valkoisella seinällä. Luulen ensin, että varjot on maalattu seinään, niin oleellinen osa teosta niistä mielessäni tulee.

Teknisesti rakastan laskostuvia kankaita valokuvissa. Hienoja, kevyen näköisiä (ja varmasti vaikeita) tekoja. Piirustusten kynänviivoilla raidoitettu pinta tuo mieleen sydänkäyrän. Tekijän vai mallin? Vai katsojan? Hetken yhteinen pulssi.

En tiedä, johtuuko tunne kaiken mustavalkoisuudesta, mutta huomaan ajattelevani toistuvasti, että tämä taiteilija on nuori. Ehkä siinä on vähän tätä kokeilevuuttakin: että joka huoneessa tuntuu olevan jotakin erilaista, etsiminen ja kokeileminen on tekijän mielestä ihanaa ja inspiroivaa. (Onhan se, en väitä vastaan.)

Rakastun puuteoksiin, myös niihin pyöreisiin, joissa puiden kehä kasvaa sisäänpäin. Puiden heijastukset valkoisella pohjalla ovat maiseman esteettistä huippua: ihanintahan luonnossakin on löytää peilityyni vedenpinta, johon puu heijastuu, oli sitä kukaan näkemässä tai ei. Näiden teosten edessä katsominen tuntuu onnekkaalta sattumalta, ei siltä, että minulle yritetään erikseen näyttää jotakin, vaikka väkisin.

Näyttelystä jää joka tapauksessa hyvä mieli. Aikamoinen määrä ajattelua teosten taakse takuulla kätkeytyy. On hienoa nähdä, että joku etsii ja löytää, etsii uudestaan.

(Kuva on taidemuseon tarjoama lehdistökuva (museossa ei saa valokuvata).)

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: