Ruumiita (Näyttelyt: Hannula; Tahkola & Åberg)

Milla Hannula: Kohtalo & Anna Tahkola ja Magdalena Åberg: Somnia Corporis. Taidekeskus Mältinranta (Kuninkaankatu 2, Tampere) 28.3.2015-14.4.2015.

Milla Hannula: Maija Mehiläinen

Milla Hannula: Maija Mehiläinen

Ennen kuin tästä ”tämä näyttely loppui jo, mutta”-aloituksesta tulee uusi tavaramerkkini, puran käytyjen listaa ainakin tällä Mältinrannan kombolla.

Milla Hannulan Kohtalo on rajujen siveltimenvetojen ja jyrkkienkin väriyhdistelmien maalausnäyttely. Selvää tehdään niin lapsuusmuistoista (Maija Mehiläinen) kuin jäätelötötteröistä ja kukkakimpuista.

En tahtoisi sortua stereotypioihin ja sukupuolirooleihin, mutta luulen, että tässä krouvissa estetiikassa kiehtoo myös se, että tekijänä on nainen. Vaikka olisimme kuinka vapaita ja voimistuneita.

Maalaukset vaikuttavat jotenkin siltä, kuin ne olisivat suurennettuja yksityiskohtia jostakin paljon laajemmasta kokonaisuudesta. Katse tiivistetään yhteen asiaan kerrallaan. Yhteen väriin, yhteen osaan kuusipuuta.

Anna Tahkola

Anna Tahkola: Taivas taivas taivas

Anna Tahkolan ja Magdalena Åbergin Somnia Corporis -näyttelyssä katsotaan elämää lihallisena kokemuksena. Mitä jää jäljelle, kun eläin kuolee? Miltä tuntuu täyttää eläimen kuori uudelleen elävän näköiseksi? Entä mitä yhteistä meissä ja kasveissa on (täytyyhän meissä olla jotakin, mehän olemme samaa DNA-koodia kaikki)?

Tahkolan lyijykynäpiirrokset ovat hurjia. Niiden pinnassa risteilee useita kuvia: vesi, veteen heijastuvat pilvet, veden varaan rohkeasti kellumaan heittäytynyt ihminen. Piirtämisen teko tuo kuviin vielä yhden ruumiillisuuden tason lisää. Miten kauan tähän on mennyt, mietin, miten monta jännetuppitulehdusta?

Tahkolan teokset ovat ikkunoita maailmaan, joka on meidän jo nyt, mutta johon emme usein tule katsoneeksi. Porkkana voi tosiaan muistuttaa ihmisjalkoja. Rakenteiden pintoihin puhkeaa ruostekasvoja ja -musteläiskiä. Vesi heijastaa taivaan, mutta ihomme ei.

Magdalena Åberg tuo näyttelykokonaisuuteen eläinten ruumiit: niitä täytetään ja asetetaan esille. Elävän ja kuolleen raja on häilyvä. Tunnistaako maalauksesta heti, onko mallina ollut eläin kuollut vai elävä?

Magdalena Åberg

Magdalena Åberg

Kuolleiden eläinten muuttaminen esineiksi on monimutkaista ja karua työtä. Lopputuloksen herkkyydessä eivät näy sisäelimet, rautalangat, saumat ja kaikki se kiskominen ja työntäminen, jota valmiin eläimen takana aina on.

”Valmiin eläimen”, ikään kuin eläin ei olisi valmis sellaisenaan, myös kuollut eläin (vai onko niin, että vasta kuollut eläin oikeastaan onkin valmis? sen elämä on valmis, kokonaan käytetty?)

Ja onhan näissä aukiviilletyissä vatsoissa jotakin, mikä tuo mieleen sairaalojen leikkaussalit. Nämä potilaat vain eivät nouse sängyltään omin voimin.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: