Kuin tanssisi lasia, ikäkausia (Näyttelyt: Kuisma; Levoranta; Karjalainen)

Kari Kuisma: Lasitarha. Anja Levoranta: Matka ja Huomisen arvoitus. Hannu Karjalainen: The House Protects The Dreamer. Galleria Kapriisi (Hämeenpuisto 25, Tampere) 4.2.-1.3.2015.

SAM_2171Katselin ikkunan läpi Kari Kuisman lasiteoksia. Ajattelin, mikä hämmästyttävä satumaa galleriassa on. Kuin jäätä!

Galleriassa tuntuu kuin olisin kasvanut jättiläiseksi. Satumaa ei ole minua varten, olen liian suuri ja todellinen.

Kuisman veistokset tosiaan ovat kuin jäätä. Toiset ovat esittäviä (korkokenkä), toiset eivät. Pidän abstrakteista enemmän. Niiden kanssa on helpompaa unohtaa materiaali ja nähdä lopputulos.

Tekniikka saa jokaisen teoksen näytämään avatulta kirjalta. Sillä tavalla maagista.

Anja Levoranta on rakentanut galleriaan kaksi näyttelyä. Matka täyttyy ihmiskuvilla ja Huomisen arvoitus abstrakteilla maalauksilla. Jako on niin tiukka, etten hetkeen ymmärtänyt, että näyttelyjen taustalla on sama tekijä. SAM_2175

Matkan akvarelli-ihmiset seisovat lattialla. He ovat itsensä kokoisia (lapsimaalaus on pienemi kuin aikuinen) ja heidät on nimetty. Yksi on kolmen vanha, toinen kasvava. Liikuttavasti vanhuksen vieressä on väistyvä; ikäkausi kai sekin on.

Matkaajia-seinän kasvokuvat korostavat ajatusta siitä, että me olemme kaikki samanarvoisia, kaikki omalla matkallamme yhteisellä planeetalla. (Vähän minua häiritsivät raamatunlauseet teosten yhteydessä. Kuvat olisivat riittäneet minulle hyvin.)

Huomisen arvoitus -näyttelyn abstraktit öljymaalaukset muistuttavat jotakin arkista. Kuin pyykit narulla, kuin leipää, kuin lautanen ja haarukka. Yhden maalauksen väriaukoista kurkistelevat kasvot. Hämmentävän aukkoisia maalauksia muutenkin. Paljon yksiväristä pintaa, johon värit puhkeavat kuin sattumalta, kuin kasvit asfalttiin.

Alakerran videogalleriassa pyörii Hannu Karjalaisen The House Protects The Dreamer. Videossa on erittäin kauniita kohtia: nainen kirjoittaa kirjoituskoneella, mies tanssii koneen äänten tahtiin; puunlehtien varjot suojavärittävät miehen iltavalossa; kirjaimet karkaavat koneesta tilaan, muuttuvat esineiksi.

SAM_2185

(”Kuin tanssisi arkkitehtuuria”, ajattelen toistuvasti. Mistä tämä vertaus on? Mikä on kuin tanssisi arkkitehtuuria?)

Tekee mieli katsoa moneen kertaan. Liikutun siitä, että on mahdollista kommunikoida symbolisella tasolla. On olemassa kielelle viraaksi jäävää ajattelua.

Liikutun siitä, että joku onnistuu kurottamaan ja koskettamaan toista. Niin moni yrittää kurotella, muttei koskaan (syystä tai toisesta) koskettamisessa onnistu.

Mainokset

One response to this post.

  1. Posted by Tarja Laine on helmikuu 26, 2015 at 4:23 pm

    Edellisen kerran näin Raamatun tekstin Helena Hietasen valoteokseen liitettynä Taidehallissa tammikuussa. Se selvensi ja syvensi teoksen merkitystä huomattavasti. Levorannan sitaatit laajentavat viitekehystä, mutta tekninen toteutus olisi kernaasti voinut olla integroidumpi tai ehkä ne olisivat voineet olla esitetekstissä.
    Muuten olen samoilla linjoilla blogisi kanssa ja auttoi se näkemään enemmänkin kuin olisin itse havainnut.
    Harmillista, että näistä Tampereen pienemmistä näyttelyistä nousee niin vähän keskustelua. Kiitos kirjoituksistasi!

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: