Kuolemisesta, kliinisesti (Näyttelyt: Pälviranta; Touma)

Harri Pälviranta: ASE.doc / GUNS.doc; Issa Touma: Kuolleiden kaupunkien muistoja / Syyria. TR1 Taidehalli (Väinö Linnan aukio, Tampere) 22.11.2014–4.1.2015 .

SAM_1976Harri Pälviranta lähestyy ampumista kolmella tavalla: esillä on uutisjuttujen päälle tehtyjä kouluampujien muotokuvia, ampumisen jälkiä mustilla ja valkoisilla pohjilla ja video. Videolla näyttelijät käyvät analyyttistä keskustelua Suomen aselaista ja sen vaikutuksista ampumiskuolemiin.

Muotokuvissa on nuoria miehiä, oikeastaan vasta poikia. Muotokuvien taustalle kootut uutiset käsittelevät vain aseita; ”Mies ammuttiin Heinolassa”, ””Lapset löysivät pistoolin”. Hätkähdyttävää teoksissa onkin nimenomaan näiden ampujien nuoruus. Toinen hätkähdytys tulee, kun huomaa taiteilijan tehneen itsestään samanlaisen omakuvan. Onko tämä nyt viittaus siihen, että kuka tahansa voisi? Tai että lopulta me olemme kaikki aika samankaltaisia? Vai pelkkä yritys ymmärtää jotakin, mitä ei voi ymmärtää?

Luodinreiät mustilla ja valkoisilla pohjilla ovat kuin tähtimerkkejä. Kauniita, jos ne poistaisi tästä kontekstista. (Voiko ampumista koskaan poistaa tappamisen kontekstista, se kai on yksi näyttelyn suuria kysymyksiä.) Olisin tutkinut teoksia pidempään, jos teostiedoissa olisi kerrottu, mikä on minkäkinlaisen aseen jättämä jälki. Anonyymeinä ne ovat vain aseita, samaa massaa.

SAM_1985Suuri asekeskustelu -video on ihanan jäsennelty kooste eri mielipiteiden ristiriitaisista  perusteluista. Tämän katseleminen on mukavaa, eikä yksinomaan raivostuttavaa, kuten monien tv-keskusteluiden katseleminen on. Jospa ihmiset oikeastikin kuuntelisivat loppuun sen, mitä toinen sanoo, eivät huutaisi vaan perustelisivat näkemyksiään tutkimustuloksilla. Ihanteellinen maailma (ja kuitenkin asia jää kesken, ratkaisematta).

Näyttely on aika tunteeton siihen nähden, miten suuria tunteita ampuminen herättää. Se on kai tarkoituskin. Kylmä etäisyys.

Issa Touman valokuviin Syyriasta liittyy tarina. Jokaisen kuvan alla on kertomus siitä, kuka kuvassa on ja miksi. Erityisesti ihastuin Wahedaan, 14-vuotiaaseen, joka karkaa salaa kotoa osallistukaseen taideworkshoppeihin. Kuvassa on jonkinlaista kummallista toivoa; ihmisyys kasvaa aina uudelleen, vaikka sitten karkaamalla kotoa. SAM_1991

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: