Pohjalle asti (Näyttelyt: Kallinen, Pitkänen, Selonen)

Ulla-Maija Kallinen: Vehreyden vimma, Merja Pitkänen: Veistoksia, Silja Selonen: Siirto, Galleria Katko: Me/A Myth. Galleria Kapriisi (Hämeenpuisto 25, Tampere) 2 –27.4.2014.

KallinenUlla-Maija Kallisen maalaukset näyttävät jostain syystä grafiikalta. Piti oikein tuijotella niitä sillä silmällä.

Taiteilija on nimennyt näyttelynsä Vehreyden vimmaksi, mikä on niin osuva nimi, että tarvitaanko tässä enää kriitikkoakaan, kysyn mielessäni, ja katselen gallerian ikkunan ulkopuolella leijuvaa katupölyä. Maalauksissa on tosiaan vimmaa, ne ovat ekspressionistisia näkyjä maisemasta.

Vuoret ovat kuin runoja, puro tempoilee dramaattisesti kivien välissä. Värit ovat ylimaallisia, puunoksien oranssi ja runkojen tumma sininen (ja kuitenkin niin totta; miltä muulta kuin ylimaalliselta tuntuu aina keväisin, kun valo lisääntyy ja kaikkialla on värejä mustavalkoisen talven jälkeen!).Selonen

Silja Selosen Siirto pamauttaa verkkokalvoille taidehistorian hiekanruskeita sävyjä ja lippalakkipäisiä maalaispoikia. Hattupäisiä herrasmiehiä sätkä huulessaan, tiedättehän maailman, jossa liikutaan? Olettehan kartalla?

Maalaukset ovat hurjan hienoja. Niiden minimalistiset taustat ja tiukasti rajattu värimaailma toimivat; tuntuu kuin aika olisi hionut merkittävät yksityiskohdat pois, ja olisi jäänyt vain tämä pinta, visuaalinen tieto: nämä ihmiset olivat jonakin hetkenä tällaisina olemassa.

Muutama rautalankaveistos (ihmisiä, jotka näyttävät puun oksistoilta) istuu joukkoon hyvin. Tarinat ovat jossakin sisällä, rautalangan silmukoissa.

Entäpä Merja Pitkäsen veistokset? Mitä sanoa niistä? Miten kuvailla pelonsekaista yllätystä, kun tajuan, ettei tuolilla ole kaikkia jalkoja? Kun ymmärrän vihannesten hiipivän pöydän alapinnalla kuin hyönteiset?Pitkanen

Vaihtelevista materiaalista tehdyt teokset kokoontuvat saman teeman ympärille: ruoan ja nälän. Joukossa on riemastuttavia oivalluksia, kuten valurautapannuun rikotut kultaiset kupit (kuin kananmunat) ja pronssiin valetut aterian jäljet: pino erilaisia juomalaseja, dalímaisen valuvat haarukat ja veitset.

Pitkäsen teokset putoilevat kuin pikkukivet minuun, pohjalle asti.

Alakerran Galleria Katkossa on joukko videoteoksia otsikolla Minä/Myytti. Ne ovat lyhyitä tutkielmia asettumisesta erilaisten myyttisten olentojen rooliin (tai näiden olentojen etsimisestä omasta itsestä).

Seela Jousi muuttuu sotkanmunaksi, kun hänen päälleen kaadetaan kaksi ämpärillistä valkoista maalia (tai jotain maalinkaltaista). Ilai Elias Lehto meikataan Louheksi (video alkaa kuvalla valkoisesta seinästä, mikä on hienoa, koska siten Louhesta tulee konkreettisestikin teos, joka ripustetaan valkoiselle seinälle). Sellaisia kotimaisia myyttejä (minun oli vaikea asettua näiden ihmisten asemaan tai myytteihin itse, joten vähän ulkopuolisena jäin katselemaan toisten intoa sukeltaa rooleihin). Jousi

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: