Kärsimystaidetta (Tamk, lopputyönäyttely)

TAMK – lopputyönäyttely: Ylin nappi auki. Taidekeskus Mältinranta (Kuninkaankatu 2, Tampere) 29.3.2014–15.4.2014.

Myrsky

Iina Myrsky: The Trip We Never Took

Jännittävää, moniaistista ja aika usein itsestään varmaa. Sellaiselta Tamkin lopputyönäyttely näytti Mältinrannassa. Jo sisääntulo oli viritetty jännittäväksi: verhonraosta hämärään huoneeseen, jonka lattialla konttasi mehiläisvahantuoksuinen mies (ihana tuoksu). Ja kun palasin kierroksen jälkeen samaan tilaan, olin ahdistavan varma siitä, että mies oli liikauttanut päätään. Eli jännitys toimi (mies on Fanni Maliniemen Aatami).

Moniaistisuus on monen teoksen ydintä. Kuten tuoksu. Puhe kasveista viherkasvien ympäröimässä tuolissa istuvalle katsoja-kuulijalle. Teos, josta saa irrottaa palasia. Sarjakuva-albumit sängyllä (niihin en kylläkään uskaltanut koskea, koska sitä ei erikseen sallittu kyltillä (olen sellainen puristi)).

Elina Ylhäisi: Äitin kavit

Elina Ylhäisi: Äitin kasvit

Kärsivät teokset (kuivuvat viherkasviparat! ja se Iina Myrskyn teos, josta melkein kaikki palat oli jo revitty irti). Pidin niistä, siitä säälistä, jota teosta kohtaan pystyin tuntemaan. (Meinasin kirjoittaa elotonta teosta, mutta ne Elina Ylhäisin installaation kasvit kyllä kärsivät ihan elollisina ja fyysisinä olentoina.)

Suuret maalaukset: Karin Gellmanin An Aesthesia -sarja ja Jesse Adveikovin karnevalistisiksi yltyneet (muuten hyvin perinnehenkiset) maalaukset. Adveikovin teokset hurmaavat. Kapteeni vihreät maalipisarat nenässään. Ihanan rouheinen mies. Gellmanin myyttiset unet: Pan, joka makaa miltei valvovalta näyttävän naisen pään yläpuolella sängyllä. Maailmat, jotka kohtaavat: värit, jotka eivät sekoitu toisiinsa.

Enimmäkseen hyvin lähestyttävää. Vain yhden teoksen esittelyteksti toi mieleen kaikki pahat puheet taidekielen mahdottomuudesta (toisaalta kyse voi olla myös nuoruuden mahdottomuudesta. tai vaatimusten mahdottomuudesta: mitä taiteesta ylipäätään pitäisi/voisi sanoa käyttäen kieltä?).

Karin Gellman: An Aesthesia: Pan

Karin Gellman: An Aesthesia: Pan

En tiedä. Kaikesta tästä jäi vierasmaalainen olo. Mitä tekijästä kertoo yksi työ tällaisessa ryhmänäyttelyssä? Hyväähän se useimmiten kertoo, mutta eikö se ole vasta tervehdys? Mikä vaatimus päästä katsojan suojausten läpi yhdellä teoksella!

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: