Äänellä ja äänettömästi (Näyttelyt: Aho ja Laaksonen; Yokotai)

HENNA AHO & VILLE LAAKSONEN: ANTHEMS OF REALITY PRINCIPLE & YOKOTAI: MUSTASÄKKI. Galleria Rajatila (Hämeenpuisto 10, Tampere) 25.1-11.2.2014.

Yokotai

Yokotai

Yokotain instalaatiossa älppäri pyörii soittimessa, musiikki soi ja animaatioihmiset tanssivat pienessä telkkarissa. Jotain tulee mieleen, ajattelen, ja kotona kaivelen viime syksyn Tukholman-kuvia. Silloin Fotografiska museetissa oli salillinen teoksia, joissa älppärit pyörivät soittimessa ja jokaisessa soi musiikki (salissa oli lievä meteli, voin kertoa). Nämä älppärit tosin paloivat poroksi. (En löydä näyttelyn tietoja edes Fotografiskan arkistosta. Hittolainen!)

Ehkä joku kertoo minulle, kenen teos tämä on.

Ehkä joku kertoo minulle, kenen teos tämä on.

Muisto on hyvä ja mielenkiintoinen. Ehkä Yokotai ei tarkoittanut, että teos herättää muistoja museosta, mutta muisto kuin muisto, kelvatkoon!

(Kaiken uhallakin laitan kuvan molemmista teoksista tähän.)

Alakerrasta jumputtava musiikki toimii Rajatilassa muuten harvinaisen hyvin. Jostain syystä ei tule sellainen tavallinen yäk mitä meteliä -olo, joka yleensä tulee kun teosten äänimaisema vuotaa toisten teosten luo. Tykkäsin ehkä siitä musiikista sitten.

Yläkerrassa voi tutustua Henna Ahon ja Ville Laaksosen kuvalliseen kommunikaatioon. Teokset on maalattu vuorotellen. Taiteilijat kirjoittavat: ”Yhteisteokset on toteu­tettu impro­vi­soi­den ja puhu­matta. Kumpikin osa­puoli tekee vuo­rol­laan mitä haluaa. Käyty dia­logi jät­tää maa­laus­kan­kaalle merk­kejä ja jäl­kiä.”

En tiedä, mitä teoksista sanoa. Niiden idea kun ei ole sanoissa vaan nimenomaan kommunikaatiossa ilman sanoja, toisen johdattelemisessa johonkin suuntaan (manipuloinnissa?) Teoksissa on jotain uskonnollista, jotain punkia, jonkin verran rumuutta ja hiukan maalaamisen sanattomuuteen hypnotisoitumista. AhoLaaksonen

On jännittävää, miten toisten ihmisten kanssa voi kommunikoida kuvien tasolla, ja toisten kanssa sanoilla, eikä kumpikaan tapa ole toista parempi tai huonompi. Joskus en ymmärtänyt tätä (olen aina ollut vankka sanojen puolestapuhuja) – esimerkiksi kun opiskelin aikoinaan taidehistoriaa, professori pyysi aina esittämään ideat kuvin. En ymmärtänyt, miksi. Olen sittemmin kasvanut ihmisenä ja käsitykseni kommunikaatiosta on avartunut. Olen huono tekemään kuvia, mutta se on vähän niin kuin italia; en minä italiaa osaa tuosta vain puhua, mutta kyllä minä sillä kielellä postimerkit ostan, jos tarvitsee.

Tällaista minä ajattelen, enkä osaa sanoa näitä teoksista mitään.

(Rajatilan ikkunat on muuten maalattu valkoisella umpeen. Niin että älkää pelästykö, niin kuin joku näytti tekevän – hän kääntyi ovelta pois, kun luuli, ettei galleriassa ole mitään.)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: