Pitääkö mua rakastaa tämmösenä kun mä oon vai pitääkö mun muuttua? (Näyttely: HIMONA)

HIMONA – Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistuvien kuvataiteilijoiden lopputyönäyttely. TR1 (Väinö Linnan aukio, Tampere) 28.4.2013 saakka.

SAM_7982

Riikka Gröndahl

Ehdinpäs! Ja tekin ehditte: HIMONA-näyttelyn toinen osa on TR1:ssä vielä huomenna.

Tässä näyttelyssä tuli vähän tätimäinen fiilis. Kun katselin Riikka Gröndahlin Jari ja minä -videota ja kuuntelin sitä päättymätöntä minun pitäisi muuttua toisenlaiseksi että kelpaisin itselleni ja olen ruumiillisesti niin väärä, ajattelin että huh, onneksi noista ajoista on jo 10 vuotta. Voin vakuuttaa, että sekin päivä tulee, kun 75 % aivokapasiteetista ei mene sen miettimiseen, miten ruma tai lihava tai vääränlainen sattuu olemaan.

Ei se sitä tarkoita, että se aivokapasiteetti vapautuisi mihinkään mahtavaan luomistyöhön, sen vain täyttävät muunlaiset huolet. Kuten tänään, kun tajusin, että lempiteeni myynti on lopetettu S-kaupoissa ja juoksin läpi puoli Tamperetta, kunnes löysin sitä yhdestä kaupasta (Anttilan alakerta) ja ostin repullisen teetä.

Mutta siis, Gröndahlin video on aidon oloinen, rehellisen tuntuinen ja sitä katsellessa hihitin varmaan enemmän kuin olisi ollut kohteliasta. Videolla tupakoidaan koko ajan sisällä, minkä katselemisesta tuli paha olo, ja kun tajusin että istun samalla tuolilla kuin tyypit videolla istuvat, aloin nuuhkia tuolia (sekään ei varmaan ollut kohteliasta), ja olihan siinä semmoinen pinttynyt haju.

SAM_7956

J. A. Juvani

(Otsikon lausekin on tuosta videoteoksesta.) Aika mielenkiintoista muuten, että taideteoksen kanssa tulee tätimäinen olo. Ei sellaista usein tapahdu, että tulee jotenkin työnnetyksi keski-ikäisten kastiin. Ei se kamalaa ollut, se oli ihan hauskaa; tunsin suorastaan huimaavaa vapautta, kun poistuin näyttelystä ja yritin oikein muistaa, miltä tuntui pohtia päivät pitkät, ovatko reiteni kamalan läskit.

Mitäs muuta? Talvikki Tenhusen Musta viiva on tunnelmaltaan varsin toisenlainen videoteos. Se kertaa lapsuuden väkivaltakokemuksia, kun puhujan äiti suuttui ties mistä milloinkin, huusi ja löi ja sanoi vaihtavansa lapsensa toiseen, koska lapsi ei ollut sellainen kuin hän olisi halunnut. Mietin katsellessani, olisimmeko me kaikki ihan samanlaisia aikuisina, ellei meillä jokaisella olisi omat, erilaiset traumamme lapsuudesta. (Emme koskaan saa tietää sitä.)

SAM_7966

Laura Impola

Pidin J. A. Juvanin vähän naiiveista, romanttisista ja mielikuvilla leikittelevistä esineistä. Ruusun hajottaminen alkutekijöihinsä, t-paita, jossa on särkynyt sydän. Opettajan tuoli täynnä nastoja. Laura Impolan kahvipaketeista rakennettu sänky tuntui taiteellisen luovuusmanian kuvalta: kun juo kahvia jaksaakseen luoda, päätyy valvomaan sängyssä, joka on tehty kahvipaketeista.

(On siellä vaikka mitä muutakin, mutta jos alan kirjoittaa kaikesta, en saa tätä valmiiksi ennen kuin näyttely päättyy.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: