Älä sahaa, sillä muovi lohkeaa helposti (Näyttely: HIMONA)

HIMONA, Tamk kuvataiteen koulutusohjelman lopputyönäyttely. Taidekeskus Mältinranta (Kuninkaankatu 2, Tampere) 7.5.2013 saakka.

Marianna Piepponen

Marianna Piepponen

Meinasin katsoa peräkkäin molemmat Tamkin lopputyönäyttelyt, mutta TR1:ssä oli juuri jokin lopputöihin liittyvä seminaari, joten jätin näyttelyn tuonnemmaksi (kovin paljon tuonnemmaksi sitä ei voi jättää, koska se päättyy jo viikonloppuna). Kävin siis vain Mältinrannassa.

Olin jo ennalta aika kiinnostunut HIMONAsta, koska olin lukenut etukäteen näyttelyn yhteydessä julkaistun lehden. Lehdessä on mm. erinomaisesti tallennettu luova työskentelyprosessi, kaavio, joka paljastaa sellaisia totuuksia kuin ”On ihan tavallista todeta viikon päätteeksi, että kaikki mitä tällä viikolla tein, menee roskiin.”

Lopputuloksena on kuitenkin hieno näyttely. Aloitan sitaattiin sopivasti Marianna Piepposen Jäämistöstä – maalauksissa on hedelmänkuoria, käytetty teepussi ja muuta sellaista, mikä varmaankin viikon päätteeksi menee roskiin. Maalaukset ovat kauniita ja tuovat mieleen Hollannin 1600-luvulla.

Mitään mätänemisen estetiikkaa näissä ei ole, nämä ovat kuivia ja hajuttomia kuvia. Teepussikuvakin näyttää suorastaan teellä maalatulta, kuultavalta. Vaikka roskien maalaaminen ei sinänsä ole uutta (mikäpä olisi?), pidän heti Piepposen näkökulmasta. Hänellä on jano nähdä, tunnistan sen, koska itsekin voin istua bussissa 3 tuntia tekemättä mitään, katsoa vain ikkunasta ulos ja samalla kun katson, ajattelen voi kunpa näkisin enemmän. Näissä maalauksissa on jotain sellaista.

Ismo Torvinen

Ismo Torvinen

Veli-Pekka Suorsan Relapsia on sarja piirustuksia, sellainen kunnon seinällinen. Hänen hahmojaan voisi sanoa sarjakuvamaisiksi, mutta mitä sekään kertoo? Sanotaan vaihteeksi vaikka että hahmot ovat räiskintäpelimäisiä (mitä hittoa minä yritän sanoa? olenko koskaan nähnyt yhtään räiskintäpeliä? en!). Tyypit laahustavat, seisoskelevat, jonottavat. Heidän maailmansa on paperin pinnan toisella puolella, niin kuin televisiosarjojen maailma on ruudun toisella puolella. Me kosketamme toisiamme katseella, nämä valonsäteet kimpoavat teidän kasvoistanne ja osuvat minun silmiini, minä

(kirjoitin itseni umpikujaan).

Nurkassa huutelee Ismo Torvisen Tee-se-itse-spektaakkeli, jossa kerrotaan, miten tehdä savukonebasso. Nurkassa on kasa bassoon tarvittavaa välineistöä, ja videollahan se bassokin näkyy toimivan. Näyttelytilaan sitä ei ole tuotu, koska miksipä kaikki pitäisi antaa valmiina edes sitä odottavalle taideyleisölle? Tehkää itse bassonne, jos haluatte sellaisen! Menkää kotiin ja eläkää, jos arkenne tuntuu tylsältä! Älkää meiltä odottako viihdykettä, te laiskat ääl-

(innostuin liikaa).

Anna Haajan Laulutunti on diptyykki, jossa pieni tyttö katsoo lattiaan ja hieroo silmäänsä. Suu on kiinni, kaikki valo osuu tyttöön, hänen pitäisi suoriutua tästä laulusta, mutta hän odottaa yhä jotakin. Tältähän se aina tuntuu, aikuisenakin, kun pitäisi suoriutua jostakin (turvaudun lämpimään teemukiin, katselen ikkunasta ulos, lattiaan) mutta lasta kohtaan on helppo tuntea myötätuntoa. Aikuinen piiskaa itseään, suoriutuu.

Ninni Luhtasaari

Ninni Luhtasaari

Ninni Luhtasaaren Nainen huoltoaseman pihalla on sukua Johanna Mattilan Shivers-valokuvasarjalle.

Nainen seisoo huoltoaseman pihalla kuin valokuva, mutta hänen muovikassistaan leviää maahan punaista massaa. Sitä valuu, se ei lopu, se on kuin lihallinen elämä itse, joka ei taltu vaikka ajamme ihokarvoja ja selitämme hienoa päiväämme Facebookissa, elämä vain valuu meistä ja me olemme häpeissämme sen kanssa.

Mattilan valokuvissa on kauniita maisemia, jotka on rakennettu jäätelöstä ja hiuksista, erivärisistä kastikkeista ja ilosta. Sekin on lihallista, että jokaisesta synttärisankarista tulee aikuinen. Jokaisesta muistosta tulee vääristynyt, sillä joka kerta kun muistoa muistellaan, aivot tallentavat sen uudelleen, eri tavalla kuin viimeksi.

Johanna Mattila

Johanna Mattila

Verna Tervaharju lähestyy pelkoa ja rakkautta hamahelmillä. Suorastaan tunnen hänen pinsettiotteensa aiheuttaman kivun (okei, ehkä hän on niin nuori, ettei helmien jatkuva näprääminen tuota hänelle tuskaa). Pikkuruisia helmiä. Pelon kuvia. Rakkauden kuvia. Kliseinen lause ”Suurin ase on rakkaus” kaiken yläpuolella kuin muodikas kaupasta ostettava seinätarra, jossa on jokin suuri viisaus.

Hamahelmilläkin voi suorastaan maalata, pinnat ovat hienoja eivätkä yhtään pikselimössöisiä.

Verna Tervaharju

Verna Tervaharju

Alakerran tilassa on kaksi videoteosta. Kiittelen valintaa laittaa niiden äänet kuulokkeisiin (haluan itse päättää, millä voimakkuudella ja milloin kuulen videoteosten ääniä).

Viika Sankilan Loputon on hieno animaatio ehkä masennuksesta tai muusta mielialahäiriöstä, johon kertoja alkaa syödä lääkkeitä. Video on tarina muutoksesta, se ei selitä mitä ja miksi muuttuu, se vain havainnoi. Animaatiot on tehty taidolla hedelmistä ja ties mistä. Sankila saa jopa tyhjän hedelmänkuoren sykkimään kuin sydän.

Henna Lainisen Uhri on pidempi ja muutenkin elokuvamaisempi. On näyttelijöitä ja puvustusta. Tila on pidemmän videon katomiseen huono (yhä niskat jumissa siitä, kun yritin katsella videon lattialta säkkituolista). Elokuvassa on tarina/tarinoita, mutten oikeastaan välitä siitä. Katson hetkiä. Hetkissä on kylmiä väreitä. Tyttö painaa poskensa auton alle jääneen eläimen poskea vasten. Nainen halaa munakoisoa.

Vaikka paikoin puvustus ärsyttää minua kliseisyydellään ja sillä, että kaikki näyttää liian uudelta ja tahrattomalta (vaikkakin paikoin vaatteisiin/ihmisiin on maalattu valkoista), elokuva kokonaisuutena tallentaa hyvin tunteita. On kai oma vikani, jos kiinnityn katsomaan liikekieltä, sormia, joiden tietynlainen koukistus näyttää teennäiseltä. (On vaikeaa mennä virran mukana, siksi poimin elokuvasta hetkiä).

Advertisements

One response to this post.

  1. Posted by lasulauk on huhtikuu 26, 2013 at 9:11 pm

    Kuvataiteen koulutusohjelma uhataan lopettaa Tamkin hallituksen toimesta. Saunaseminaari Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella 27.4. klo 13-18 ottaa osaa keskusteluun. Näytä tukesi kuvataiteelle, niin mekin.

    Ote TAMKin sisäisestä tiedotteesta 26.4.2013, allekirjoitus Markku Lahtinen, TAMKin rehtori.

    ”TAMK valmistautuu toimiluvan hakemiseen opetus- ja kulttuuriministeriön edellyttämällä tavalla, täsmentämällä strategiaansa. Lisäksi hakemuksen valmistelussa otetaan huomioon tulorahoitus, joka tulee vähenemään noin 12-15 prosenttia vuoteen 2015 mennessä. TAMKin ja ylläpitäjäyhtiön hallitusten linjausten mukaisesti toimilupahakemuksessa esitetään luovuttavaksi ensihoidon, kirkkomusiikin, kuvataiteen sekä laboratorioanalytiikan koulutuksista. Esitettävällä koulutusrakenteella TAMK varmistaa, että sillä on taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset hoitaa sille myönnettävät koulutus- ja TKI-vastuut laadukkaasti ja tehokkaasti.

    Toimilupahakemuksessa esitettävä TAMKin koulutustehtävä pysyy nykyisen laajuisena, mutta sisällöltään tarkistettuna. Samalla kun TAMK luopuu joistakin koulutusvastuista, se vahvistaa strategiassa päätettyjen painoalojen ympärillä tapahtuvaa toimintaa. TAMKin painoalat ovat hyvinvointiyrittäjyys, kiinteistöjen ympäristövaikutukset, kulttuurivienti, senioripalvelut, yrittäjyyspedagogiikka ja älykkäät työkoneet. Niiden koulutusvastuiden osalta, joista TAMK esittää luovuttavaksi, on käyty alustavia keskusteluja OKM:n sekä erityisesti muiden vastaavilla aloilla toimivien ammattikorkeakoulujen kesken. Tavoitteena on varmistaa työ- ja elinkeinoelämän tarvitseman koulutuksen saatavuus.”

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: