Vaaleanpunaista (Näyttelyt: Isotalo; Kortelainen; Mattila)

Mari Isotalo: Prinssejä ja prinsessoita; Krista Kortelainen: Talo ilman osoitetta; Nina Mattila: White – Valkoinen. Galleria Kapriisi (Hämeenpuisto 25, Tampere) 24.3.2013 saakka.

IsotaloMari Isotalo on maalannut varsin aidon oloisia lapsikuvia näyttelyynsä Prinssejä ja prinsessoita. Enimmäkseen tyttöjä. Tytöt juoksevat, tanssivat ja tuuli tarttuu heidän hiuksiinsa.

Erityisen hieno on laatikoista koostuva Mistä on pienet tytöt tehty. Varsinkin, koska kuvan tyttö ei ole liian söpö. Jokseenkin paljon vaaleanpunaista näyttelyssä on, en sitten tiedä kertooko se vain siitä, ettei vaatekaupassa myydä tytöille muunvärisiä vaatteita vai onko valinta ollut tarkoituksellinen. Mutta vaaleanpunainenkin tyttö voi irvistellä! (Ja voi hitsi, miten hieno teos olisikaan ollut, jos palikoiden kaikilla sivuilla olisi ollut kuva!)

Pidän siitä, että maalausten lapset juoksentelevat sukkasillaan. Se on jotenkin kaikenkattava lapsuusmuisto; juosta sukkasillaan, vähän luistella. Ja kuva, jossa poika nojaa käsillään ikkunalasiin on sekin yleismaailmallinen kevään merkki, ainakin jos jotain voi päätellä Facebookiin ilmestyvistä ystävien lasten kuvista. Puuskia-sarjan tytön hiukset lennähtelevät ihanasti.

Eihän tässä oikein ole mitään, mikä saisi minut tuhahtamaan tuomitsevasti (ehkä tietty särön puuttuminen kuitenkin; lapsuuskuvina nämä jäävät katsomaan enemmän pinnalta kuin sisäpuolelta). Mattila

Nina Mattila on maalannut abstrakteilta vaikuttavia, mutta maisemiksi paljastuvia teoksiaan metallilevylle. Pidän siitä, miten maalia voi näkyvästi kaapia metallilla. Maalista tulee kiinnostava pinta.

Metalli on kuitenkin peitetty maalilla niin kokonaan, että vain reunoista voi nähdä kunnolla metallinkiiltoa. Sitä toivoisin näkeväni enemmänkin.

Maisemat ovat onnistuneita. Vain se, jossa on mukana ihmisiä (Unohdetut), on vähän kliseinen; ihmishahmojen selkiä ja puunoksat, jotka muodostavat sydämenmuotoisen aukon. Liian nuorisoa minulle.

Kokeilut geometrisempaan suuntaan jäävät vähän puolitiehen. Kunnolla kulmikkuutta tai sitten kunnolla ei – en tahtoisi nähdä empimistä sellaisella materiaalilla kuin metalli!

Entä Krista Kortelainen? Hän on maalannut autioilta vaikuttavia taloja ja kuvia, jotka lienevät kuvitelmia siitä, mitä talojen sisällä on/on joskus ollut. Kristallikruunuja! Tanssiaismekkoja (ja lisää vaaleanpunaista)!Kortelainen

En tiedä, miksi talot näyttävät hylätyiltä, vaikka ne ovat ihan värikkäitä. Ehkä sulkeutuneisuus tulee siitä, ettei ikkunoista näy mitään. Ja tanssiaistytön kasvot on peitetty vaaleanpunaiseen. Kaikki voi olla pelkkää kuvitelmaa.

Jostain syystä vaaleanpunainen häiritsee minua tänään. Sitä on taloissa, mekossa, kristallikruunuissa. Kristallikruunujen kaksoisvalotus on kyllä mielenkiintoinen (ja muistuttaa hauskasti, värejä myöten, Ipi Kärjen kukkia, joista kirjoitin viimeksi).

Rakennukset ovat vähän liikaakin omassa maailmassaan. Minulle ei jää tilaa, josta astua sisään kuvien maailmaan. Edessä on vain seinä.

Ymmärrän kyllä, että tämä näyttely on kokonaisuus, tarina. Sellaisena se toimii, utuisena kertomuksena kaukaisista ihmisistä, joita en tunne.

Sitten tulin kotiin ja luin gallerian nettisivuilta, että Kapriisin kellarissa on uusi galleria, Katko, sekä Kellaristudio, jossa on taidetta. Koska yleensä kellarissa ei ole ollut mitään uutta, en ole käynyt siellä pitkään aikaan. Eikä siellä nyt ollut (ainakaan tarpeeksi näkyviä) opasteita alas, joten jäipä sitten nämä näyttelyt näkemättä. Hittolainen! Tuo mediataidegalleria kiinnostaa!

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: