Yksityiskohtia kaupungista (Näyttely: Pajamäki)

Pasi-Pekka Pajamäki: San Francisco Stills. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 28.2.2013 saakka.

PajamakiHittolainen, onkohan tämä ”älä kuvaa” galleria Rongan uusi periaate vai liittykö kielto vain Pasi-Pekka Pajamäen näyttelyyn? On niin ärsyttävää yrittää kirjoittaa taiteesta ilman kuvia, etten tiedä tahdonko edes yrittää (mutta sen jälkeen kun opiskelin kuvailutulkiksi, olen kieltänyt itseäni käyttämästä sanontaa ”en voi sanoin kuvailla”, ja niinpä yritän taas). Ja onhan teille tuossa tuo näyttelyn mainos, josta heijastuu koko Ojakatu (alkuperäisessä kuvassa on sumuun katoava pilvenpiirtäjä).

Pajamäen valokuvissa on yksityiskohtia kaupungista. Sellaisia kuin maahan pudonneet avaimet, henkarissa heilahteleva oranssi vaate ja kauniin siniset katukivet (tai jonkinsortin kaakelit). Kuvat on otettu San Franciscossa, ja tiedote kertoo taiteilijan löytäneen kuviinsa esimerkiksi ”sateenkaarikaupungin sukupuolinormeista vapaata elämää”.

En tiedä, missä se vapaa elämä on (oranssissa hatussa? aurinkolaseissa?), mutten oikein saanut siitä otetta. Näyttely toimii pienillä oivalluksilla, se sanoo: katsokaas, huomasin tällaista! ja sitten katsojan tehtävä on riemastua tai haikeutua niistä havainnoista. Eikä siinä mitään.

Ehkä tämä näyttely jotenkin näyttää liikaa omilta matkakuviltani (tiedän kyllä, että tämä taiteilija on asunut San Franciscossa, joten kyse ei ole mistään lomakuvista), joissa on aina viemärinkansia ja kadulle pudonneita roskia, eikä koskaan mitään oleellista (paitsi että juuri ne pikkujutut ovat matkustamisessa oleellista). En osaa ottaa kuviin riittävää etäisyyttä, jotta ne muuttuisivat edessäni taiteeksi.

Ja mitä taide sitten on, te kysytte (taiteilija itse varmaan ainakin kysyy). Niinpä. Jotenkin itse pidin määritelmästä, johon jossakin taidekasvatuksen tenttikirjassa taannoin törmäsin (huomatkaa akateemisen tarkka viittaus lähteeseen!), että jos taideteos toistaa todellisuutta täysin ja suoraan, se ei anna teoksen kohteelle riittävää etäisyyttä arjesta. Kuva on sitten vain osa todellisuutta, jota se toistaa täsmälleen sellaisena kuin todellisuus itse on.

(Huomaan kirjoittaneeni itseni nyt varsin kaltevalle pinnalle, josta pois räpiköiminen on miltei mahdotonta.)

Kokisin tämän näyttelyn ehkä mieluummin kirjana kuin kuvina gallerian seinillä. Näin todelliset kuvat kärsivät gallerian todellisuudesta vieraantuneesta tilasta.

(Kas niin, olen jo melkein turvassa.)

Ja valokuvissahan mikään ei koskaan ole varsinaisesti totta. Kuva on valikoitu ja rajattu. Kuva on olevinaan totta, mutta oikeasti se on vain näyttämö, jolle taiteilija on löytänyt sopivan sommitelman ja rajauksen. Vaikkei hän liikuttaisi kuvaamaansa kohdetta, hän voi aina liikuttaa itseään sen ympärillä.

Kuvat ovat hyvin valoisia, aurinkoisia ja värikkäitä. Ja hyvin rajattuja. En väitä, että omat toisintoni viemärinkansista olisivat yhtä hyvin valotettuja ja rajattuja; tiedän kyllä, että kamera ei ota itsestään täydellistä kuvaa vaan kuvaajalla tulee olla kykyä ja taitoa kameran käyttämiseen.

Ehkä nämä yksityiskohtaiset kuvat ovat muistuttamassa minua(kin) siitä, että kuvaaja on aina läsnä paitsi valinnoissaan myös valoissa ja väreissä. Että ei se ole aina ihan yksinomaan Ifolorin vika, että kuvani ovat pimeitä, tärähtäneitä ja sitä rataa.

Mainokset

One response to this post.

  1. […] Olen ennenkin kirjoittanut Pasi-Pekka Pajamäen San Francisco Stills -kuvista – nyt esillä on Remix. […]

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: