Hallittu lapsuus (Näyttely: Pohjonen & Menna)

Laura Pohjonen ja Juha Menna: Lasten leikkiä. Taidegrafiikkaa, reliefejä ja figuureja. Galleria Saskiassa (Pirkankatu 6, Tampere) 28.11.2012 saakka.

Laura Pohjosen ja Juha Mennan näyttely on runsas, ehkä vähän liiankin. Sitä alkaa miettiä sellaisia epäoleellisisa seikkoja kuin että montakohan senttiä yleensä näyttelyissä jätetään taulujen väliin tilaa ja miten vähemmän olisi ehkä enemmän. Mutta taide itsessään on niin tehokasta, että pian määrä unohtuu ja laatu jää.

Pohjosen kuvissa on lapsia, ja taiteilija osaakin omituisesti sukeltaa surrealistiseen lapsen todellisuuteen. Hän yhdistelee grafiikkaa ja pikkuesineitä, mm. nauloja, ja luo esineillä kuviin luonteen. Samanlaisilta näyttävät kasvot ovat saaneet ympärilleen muttereita ja vaaleanpunaisia karkkeja – sukupuolitulkinta on saman tien selvä. Näinhän me lapset näemme: kasvonpiirteistä ei välttämättä sukupuoli selviä, mutta me luokittelemme silti.

Erityisesti pidän Pohjosen sarjasta, jossa punainen lanka kulkee taidehistorian kautta naisen, lapsen ja miehen menneistä rooleista nykyisiin. Kauppakassien kantaminen on aikamme kuva.

Pohjosen värimaailma on himmeä, vähän kuin puuväreillä väritetty. Se vaatii menemään lähelle katsomaan. Moni pieni yksityiskohta jäisi muutenkin huomaamatta, jos teoksia ohittaisi nopeasti.

Juha Menna saa pisteitä aidonkokoisesta puumiehestä, joka katselee Mennan reliefiä yhdessä gallerian huoneista. Ensi vilkaisulla ajattelin, että minähän tunnen tuon tyypin. Sitten tajusin, että tyyppi on puuta.

Veistoksiakin on esillä todella paljon. Pikkuisia jooga-asentoveistoksia on ilo katsella, mutta vähän ne alkavat uuvuttaa. Ehkä ympäristö on niille vähän turhan kankea. Mieli voisi taipua asentoihin paremmin jossain lämpimässä, kotoisassa tilassa. (Miksi ne muuten alasti joogaavat? Ihme pikku-ukot ja -akat.)

Yhteenveto: Pohjosen teokset sopisivat kuvitukseksi lastenkirjaan (tämä tarkoittaa, että hän tavoittanee maailman, josta lapsetkin löytäisivät itsensä). Mennan veistoksista tulisi hieno sarja olohuoneen pöydälle muistuttamaan venyttelyn tarpeellisuudesta.

Jokin yhteinen kontrolli näitä taiteilijoita ohjailee. Vähän sellainen hillitty olo tästä kaikesta jää.

Advertisements

2 responses to this post.

  1. Voiko tekijä kommentoida…?
    Miksipä ei. Tekijät saattavat parhaiten tietää mitä ovat hakeneet tai löytäneet teoksia tehdessään.
    Oikeastaan vastaan vain muutamaan veistoksia koskevaan kysymykseen lyhyesti, joita kritiikissä ilmeni.

    Joogaajat joogaavat alasti koska silloin ihminen on vain ja ainoastaan ihminen.
    Figuuri on pelkkä figuuri ilman ulkoisia viittauksia mihin maanosaan kuuluu tai mitä aatetta edustaa. Ihminen on täten vain kaunis tai ruma.
    Joogan asanat nostattavat asentojen harmoniaa klassisessa mielessä, olkoonkin että mukana on pyllistelyä ja haarojen aukomista. Mikä on kauneuden määre tai mitta? Sievistely vai revittely? Mahdoton sanoa. Täten rumaa ja kaunista ei ole, on vain totuttu mielipide. Pidän jooga-asanoita kuitenkin kauniina, vaikka ihmisessä minulle kelpaa kaikki asennot.
    Veistohuoneen teokset (3 reliefiä ja 2 figuuria) muodostavat kokonaisuuden. Pieni poika (”se on hieno”) katsoo suurta reliefiä (”suuri aalto”). Pieni poika on elämänsä alkutaipaleella ja katsoo tulevaan/maailman suuruuteen. Toki teos sisältää ajatuksen että olin itse kolme ja puoli vuotias kun isäni hukkui. Katson veden pintaa. Alati muuttuvaa muotoa. Omakuva tämäkin. Toisaalta pieni figuuri kuva omasta pojastani.
    Suuri figuuri – omakuva (”Ei se ole oikea se on puuta”) katsoo pientä aaltoreliefiä (”Lapsen nauru”). Teospari sisältää muutakin kuin vitsin galleriassa olevasta 1/1 kokoisesta figuurista joka vain liian helposti hätkähdytää. Aikuinen katsoo vakavana ”lapsen nauruun” ja miettii minne se itseltä katosi, mikä se on tai kuinka sen voisi taas saada sen ilon ja konstailemattomuuden…? Tai ehkä se miettii jotain taidefilosofiaa se figuuri siinä taiten äärellä? Toki tämäkin teos sisältää ajatuksen että ei ole paljoa ihanampaa asiaa kuin oman lapsen nauru tai lapsen nauru ylipäätään. Se on niin kirkas, peittelemätön ja riemukas pohjaan saakka.

    Vastaus

  2. Hei!

    Tokihan tekijä saa kertoa teoksistaan. Olen iloinen, että kerroit, kiitos.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: