Tämä on meidän (Näyttely: Pussila)

Päivi Pussila: Maisemasta. Galleria Saskia (Pirkankatu 6, Tampere) 17.10.2012 saakka.

Minua kaduttaa, että otin kuvia Päivi Pussilan maalauksista. Ne nimittäin ovat hämäriä, lähestyttäviä, arkoja otuksia. Ja sitten kameran perusasetuksilla niistä saa kummallisen väkisinvalaistuja, ikkunoiden heijastusten täplittämiä kuvia. Mutta en minä mikään valokuvaaja olekaan, ja koska tämä on nykyaikaa, kukaan ei ala lukea mitään missä ei ole kuvia, joten nyt kun olen saanut teidät koukkuun, voin lähteä kanssanne mihin suuntaan tahansa!

Näyttelyssä on kuljettava kuin maisemassa, tuntuu melkein viileältä, vaikka olen sisällä. Pussila on piilottanut maalauksiin miniatyyrimäisiä yksityiskohtia: lintuja, metsänreunan horisontissa. Juuri sellaisia pikkuisia juttuja, joita tutussa maisemassa näkee, maisemassa, jota on katsellut lapsuudestaan asti. Että jaa, onkos tuolla viiden kilometrin päässä enää sitä lahonutta suulia? Puuttuu se harmaa täplä maisemasta!

Maisemasta on jotenkin vaikea kirjoittaa. Se tuntuu niin omalta! Varsinkin nämä Pussilan maalaukset. Pimeys männynoksien alla, impressiot heinänkorsista eri vuorokaudenaikoina.

Ja omaahan tämä onkin. Maisemassa on äärettömästi meihin tallennettua tietoa. Otan esimerkin: ei-suomalainen ystäväni oli vieraana luonani ja hän päätti kiivetä mäntyyn. Ajattelin mielessäni, että eihän tuo puu kyllä kestä, mutta kaipa kiipeäjä sen oman jalkansa alla huomaa ajoissa. Ei huomannut: oksa katkesi ja ystäväparka melkein putosi parista metristä maahan.

Opin, että vaikka minulle on itsestään selvää, millainen on kestävä tai ei-kestävä männynoksa, se ei ole itsestään selvää niille, jotka eivät ole lapsena kiipeilleet mäntyihin.

Ja jotakin tällaista on tässä näyttelyssäkin. On mukavaa, että saan rentouttaa silmiäni katselemalla maisemamaalausten etäisiin horisontteihin. On mukavaa, että tämä kaikki on meissä, minussa. Ja yhtä aikaa nämä maalaukset saattaisivat olla jollekin toiselle arvoituksia. Maailma on ihmeellinen!

Mainokset

One response to this post.

  1. […] maalausmainen. Yksi kuvista näyttää ihastuttavalla tavalla juuri Saskiassa päättyneen Päivi Pussilan näyttelyn […]

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: