Kamalan suloiset (Näyttelyt: Immonen & Havo)

Ihana Havo – Myös Kostolla on Syntymäpäivät ja Unski Antti Immonen — Maalauksia. Galleria Rajatila (Hämeenpuisto 10, Tampere) 2.10.2012 saakka.

Rajatilassa on tehty shokeeraava ratkaisu: alakerran pimeydessä on paljon maalauksia ja yläkerran tilavassa valossa sellainen pelottava, meluava installaatio, jollaisia alakerran kellariholveissa yleensä on. Jo tämä tällainen saa minut ihan sekaisin. Missä on ennalta-arvattavuus? Missä tukevat raamit, joihin galleriakäyntinsä kokemukset voisi siististi asetella? Vuodenaikakin juuri vaihtumassa, ja pitää vielä tällaista uutta informaatiota ottaa vastaan!

(Olen dramaattinen, koska kuulokkeista puskee Mozartin Requiemia aika kovalla volyymillä.)

Nyt kun mietin, jokin juuri näin dramaattinen musiikki olisi tehnyt Ihana Havon installaatiolle ja veistoksille sen, mitä olisin toivonut näkeväni: kipannut ne kerralla kunnolla suloisenpelottavasta kuvakielestä vertahyytävään, vinksahtaneeseen kitschiin. Mihin muuhunkaan vaaleanpunainen bambi honteloilla jaloillaan yrittää astella, ellei siihen aivojemme osaan, joka on lapsuudesta asti opetettu tykkäämään suloisesta?

Tällä bambilla ei kyllä ole kaikki ihan kunnossa. Miscalculation of the new hotness -niminen veistos seisoo alustalla, joka on kuin verellä täytetty kermakakku.

Havon kaikki teokset on nimetty eri kielillä. Saksankielisen teoksen nimeä en ymmärrä, mutta onhan meillä Google-kääntäjä! … wo das Licht des Frühlings den Schatten des schwarzen Harzens eimhüllt = jossa valo jousen eimhüllt sävyjä musta Harzens.

Öö, tota noin, joo.

Taidanpa palata itse teokseen. Siinä kaksi poltetun näköistä mallinukkea makaa lavereilla, joissa on pyörät ja taustalla kuuluu kovaäänistä surinaa. Ikään kuin melko kyyninen hautamuistomerkki. 

Ei, en ymmärrä tätä teosta.

Menen alas, missä Antti Immosen maalaukset on hienosti nostettu valolla esiin pimeydestä. Kuin kurkistusluukkuja maailmaan, jossa eläimetkin osaavat puhua ja nuket tehdään puusta veistämällä.

Immonen on maalannut öljyllä mdf-levylle, mikä vaikuttaa hauskalta tekniikalta. Sormella on voinut tehdä kauniita pintoja, noin vain (ei näissä kuvissa, mutta on siellä sellaisiakin teoksia, joista olin ihan varma, että sormella ne on piirrelty). Inspiroivaa!

(Olen itse yrittänyt aloittaa maalaamisen, ja havainnut, että paras keino levittää väriä on maalata sormet öljymaalilla ja sitten alkaa sormin käsitellä paperia. En kyllä saa mitään noin hienoja pintoja aikaiseksi! Olen kuulkaa tosi huono. Tulin vain maininneeksi tämän, koska sormiväritekniikan näkeminen käynnisti minussa heti muistikuvia käsien pesemisestä tärpätillä ja siitä, miten kivaa on jos puhelin sattuu soimaan juuri kun sormet ovat öljymaalin peitossa. Käyttääköhän Immonen muovihanskoja?)

Immosen maalauksissa on jotain mukavan kapinallista. Että tässäpä teille valtavan hienosti maalattu tunnelmallinen kuva pöllöstä lehtimetsässä ja – tadaa! – yhden pöllön piirrän tähän vielä ihan näin kuin raapustelisin puhelimessa puhuessani paperinkulmaan. Pidän kontrasteista. Pidän muutenkin tästä Immosen estetiikasta. Kylläpä kuvapintaa voikin tehdä kiinnostavasti.

Maalauksissa on jotain sellaista vanhanaikaisuutta, pekkapuupäämäisyyttä, että niihin ihan vahingossakin vähän ihastuu. Huumoriakin, väittäisin, niissä on. Mukavia kuvia, jotenkin alkaa tehdä mieli juoda kahvia lohkeilleesta mukista puutalon terassilla. Tiedä sitten, olisiko se kauhean kivaa tällä säällä.

Tuntuu että olen eksynyt aiheesta ihan kokonaan.

Tuntuu, etten pääse aiheeseen takaisin enää tämän näyttelyn tiimoilta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: