Tuulta läpi pään (Näyttely: Mäkelä)

Minna Mäkelä: Nähtävyyksiä. Taidekeskus Mältinranta (Kuninkaankatu 2, Tampere) 25.9.2012 saakka.

Minna Mäkelän teoksissa huomio kiinnittyy ensin tekniikkaan. Puuväreillä värittämällä Mäkelä on luonut herkkiä kuvia, joiden sisältökin piilee puuväreissä: reppu selässä seisova tyttö tuo mieleen kouluvuodet (missä muualla käytetään yhtä ahkerasti puuvärejä kuin koulussa?) Se, että reppu onkin oikeastaan aukko tytössä, tulee havaittua vasta hetken myöhemmin. Ihan pienen hetken tyttö on mielessäni ehjä.

Mäkelän ihmiset eivät näytä kasvojaan. Heistä näkyy selkä, takaraivo, valokuvaamaan keskittynyt profiili. Kamera, joka luo kuvia, peittää samalla kuvaajan itsensä. Linnut ovat oleellinen osa tätä ilmavaa maailmaa. Linnut katselevat ihmistä, joka katselee kaukaisuuteen. Linnut ovat ajatuksia, jotka karkaavat.

(Tämä menee vähän sivuhuomioksi, mutta kaiken realismin keskellä yksi kuva jää häiritsemään; viherkasvin ympyränmuotoiset lehdet eivät muistuta mitään todellista. Poikkeus ei vahvista mitään vaan häiritsee. Mikä on tämän yksityiskohdan tarkoitus?)

Näyttelyssä on poiskääntyneiden ihmisten vastapainona kuvia säästä. Hurrikaanipyörteet näyttävät kauniilta satelliittikuvissa, mutta maahan osuessaan tuuli saa aikaan ihmeellistä tuhoa. Taustalla tuulen ääntä matkii syvään hengittävä ihminen; ääni kuulostaa aalloilta, myrskyltä, melkein miltä tahansa ihmistä suuremmalta luonnonvoimalta. Äänen täyttämässä tilassa on valokuva ihmisen selästä: nainen pitää käsiä korvillaan. Mitä hän sulkee ulos, jos se, mitä hän ei halua kuulla, on hengityksen ääni?

Hyvät tarkoitukset pitävät maailman herkkää tasapainoa yllä. Alakerran tilassa on valokuvia joogaavista ihmisistä, joiden keskellä vuoret näyttävät pieniltä. Vaikuttaa aidosti siltä, että ihmisvartalon vääntäminen omituisiin asentoihin on tärkeää. Vuoret eivät sorru, kunhan ihmiset jaksavat pitää yllä lempeää ja voimakasta tahtoa.

Nähtävyyksiä-nimen alla ilahduin erityisesti porttia kuvaavasta työstä. Olisin kaivannut enemmän tällaista, ihan tavallista ja arkista. Sillä juuri nämä ovat meille nähtävyyksiä: kun matkustamme, emme oikeastaan hämmästy Eiffel-tornista tai Colosseumista (turistikohteet ovat tuhansista kuvista tuttuja) vaan siitä, miten tavallinen liikennemerkki on pikkuisen erinäköinen kuin Suomessa. Tai siitä, miten vesihana toimii. Perusasioista.

Hengityksen aaltoileva rytmi kulkee halki näyttelytilan. Kun avaan oven ulos, myrskytuuli paiskautuu kasvoilleni planeetan hengityksen voimalla.

Kuka ajattelee tuulta nyt, kun se osuu iholleni? Ja millaisia osia tuuli minusta ottaa mukaansa? Pysyykö planeetta edelleen koossa?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: