Luonnon hyökyaaltoja (Näyttelyt: Mc Hugh & Willamo)

Eoin Mc Hugh – URPFLANZE & Heikki Willamo: Vuosi metsässä. TR1:ssä (Väinö Linnan aukio, Tampere) 23.9.2012 saakka.

Näyttelyn aloittava teos on kuin kirjoitusharjoitus, jonka keväällä tein: siinä piti aloittaa listaamalla mukana kulkevia esineitä. Eoin Mc Hugh on luetteloinut perusesineensä mustavalkoiseen akvarelliin. Näyttää olevan tätä ihmistyyppiä, jolla on Moleskinen pieni muistikirja aina mukana kaikkialla! Tuollahan on kuitenkin kaikenlaista vähän huolestuttavaakin. Mustavalkoisen järjestyksen rytmiin on helppo piilottaa viestejä (ihmissilmä haluaa nähdä vain toiston, ei puuttua sen sisältöön).

Mc Hugh maalaa epätodellisilla väreillä. Kuka nyt maalaisi mustavalkoisen akvarellin, noin aluksi? Sen lisäksi on hyperrealistisia värejä, kuin kamerasta olisi säädetty kuvan kontrastit huippuunsa.

Kiehtovimpia ovat kuitenkin taiteilijan installaatiot ja esinekoosteet. Täytettyjä linnunpalasia (kuulostaa makaaberilta, mutta on ällistyttävän kaunista ja orgaanista), kirjojen sivuilta ponnahtavia linnunmunia. Luonnon hyökyaaltoja keskelle teollisentuntuista näyttelytilaa.

Videoteos jäi sikäli irralliseksi, etten oikein ymmärrä, mitä uutta se näyttelyyn tuo. Videolla on tietenkin myös ääni. Sen lisäksi, että muut taideteokset sanovat: ”katsopas tätä!” video sanoo myös ”kuuntelepas tätä!” Mutta saastuneen veden lorina ja vellonta ei välttämättä ole niin eksoottista ja hätkähdyttää kuin sen toivoisi olevan. Likavettähän näkee usein.

Ylösalaisin ripustetut kukkaruukut ovat suora muistuma Purnun kesänäyttelyyn, jossa Petri Eskelinen kasvatti anopinkieltä nurinpäin. TR1:ssä valoa kuitenkin suorastaan tulvii sisään, enkä sääli näitä kasveja. Ehkä ne eivät edes kasva kovin kieroon, kun ne on ripustettu enimmäkseen ikkunoiden yläpuolelle?

Niskan jumiutuminen kukkia katsellessa muistuttaa, että halki taiteen historian taidetta on saanut katsella pää kenossa ja niskat jumissa (nimim. noidannuoli Roomassa). Hyvä näköyhteys teokseen (ja tarkat lähikuvat) ovat aika elitistinen toive.

Jos Mc Hugh katsoo luontoa ja näkee sen kolaroivan muovisten esineiden ja saasteen kanssa, TR1:n yläkerrassa on Heikki Willamon Vuosi metsässä, jossa luonto saa olla ihan ilman ihmistä. Ilman ihmistä on tietenkin vain illuusio, koska Willamo itse on ollut paikalla (ja valikoinut kuvatkin).

Willamon metsä on inhimillistetty. Lintu kurkistaa pää kallellaan kuvaajaa (aloin nauraa ääneen, mikä on minulle harvinaista ollessani yksin näyttelyssä).

Kuvat ovat mustavalkoisia, mikä tekee kesäkuvistakin jotenkin hassusti talvisen tuntuisia. Willamo kuvasi samaa metsää vuoden, ja näki ilmeisen paljon. Kuvat ovat tarkkoja, oivaltavia ja humoristisiakin, mutta jonkinlainen epäselvyys jää puuttumaan.

Itse kun metsässä kuljen, en koskaan ehdi nähdä mitään eläintä, jonka ääni jostain kuuluu. Jotain sellaista, aitoa ei-ehtimistä tai vaille jäämistä, jään vähän kaipaamaan. Kaikki näyttelyssä on niin hirveän onnistunutta.

PS! Museosta tullessani huomasin, että Finlaysonin alueella on luurankoja kaapissa. Mitä ihmettä taas?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: