Kaksi jo mennyttä näyttelyä: AvaraTaide sekä Ahti & Haanpää

Anteeksi, kullanmurut, etten ole ehtinyt/voinut kirjoittaa näyttelyistä pitkään aikaan. Tässä on meinaan ollu kaikellaista ja yhtä jos toistaki… (Sääntö numero yksi: älä koskaan selitä runoa tai blogin päivittymistahdin hitautta!)

Asiaan. Kerron teille nyt kahdesta jo päättyneestä näyttelystä. Kerta se on ensimmäinenkin; rikon näin alkuperäisen lupaukseni, että menneistä näyttelyistä en kirjoita. Kirjoitanpas (mutta pidän tämän nyt kuitenkin aika lyhyenä).

Itse Teossa -tapahtuma, AvaraTaide ry, 15.6.-28.6.2012. Galleria Rongassa.

Näyttelyssä taiteilijat tekivät teoksia ympäri Tamperetta ja toivat niitä galleriaan sitä mukaa kun teokset valmistuivat. Koska olin juurikin kulkenut ympäri kaupunkia esittelemässä paikkoja kaukaa saapuneelle vieraalle, nämä teokset istuivat päiväohjelmaan mainiosti.

Nautin erityisesti Minna Elorannan pienistä töistä. Niiden sarjakuvamaisessa maailmassa tapahtuu jatkuvasti jotakin outoa, lempeällä tavalla vierasta. Elorannan piirtämistä ihmisistä tulee sitä paitsi mieleen John Lennonin piirroksia, mikä on hauska muisto.

Tiina Lamminen todisti, ettei kesämaiseman maalaamiseen tarvita värejä. Jotakin oleellista tapahtuu, kun maisemasta tulee mustavalkoinen. (Joskus ammoisena filmikamera-aikana kuvasin mieluiten kesäisin mustavalkofilmille, koska kuvien tasapaksu vihreys ärsytti.)

Henri Ahti ja Markku Haanpää: Rytmihäiriöitä. Galleria Rajatilassa 16.6.-3.7.2012.

Markku Haanpää kuvaa menneisyyttä, joka itsepintaisesti pysyy keskuudessamme. Läpinäkyvissä maalauksissa oli omituisia haamuja; erään maalauksen valtavankokoiset kasvot katosivat kun yritin ottaa niistä valokuvan. Teosten yksityiskohdat ovat hienoja. Ja yhdelle seinälle koottu sarja valokuvia rapistumisesta oli vaikuttava: yksinkertainen ja tavallaan helppokin aihe, mutta tällaisessa muodossa tehokas.

Henri Ahti sen sijaan repi ihmisen auki ja tarjoili huoneellisen sydämiä. Dramaattinen (siinä rajalla, ettei jopa melo-) teos onnistui tempaamaan mukaansa sillä, että kaikki sydämet olivat erilaisia. Taiteilija ei ole turvautunut toistamaan yhtä hyväksi havaittua ompelutapaa vaan tuntuu lähestyneen jokaista sydäntä ihan uutena ongelmana.

Sydämet myös näyttivät käsiltä, joista ojentuu sormia. Kummallisia merkkejä vastaanottajalle, joka ehkä tunistaa ne.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: