Henkilö-autoja (Näyttely: Pesonen)

Ilkka Pesonen: Pyörillä. Galleria Ronga (Rongankatu 1, Tampere) 22.3.2012 saakka.

Ilkka_Pesonen_KoneSarjakuvamaisia! Koomisia! Inhimillisen hellyttäviä!

Näin tiivistän ensivaikutelmani Ilkka Pesosen automaalauksista. Pesosen autot ja muut pyörillä liikkuvat laitteet voisivat yhtä hyvin olla piirroselokuvien hahmoja. Vaikka autoilla ei ole kasvoja tai inhimillistettyjä ilmeitä, ne onnistuvat kuvaamaan ihmissuhteita ja ihmisen sisäistä maailmaa.

Laitteet ovat lipuneet osaksi ympäristöä. Värikkäällä taustalla leijuva kärry tuo mieleen syksyllä putoavat lehdet. On kiva katsella tällaisia kuvia, joissa autot eivät ole pelkkää saastetta ja maailma ei ole ajautumassa tuhoon. Maailma on vain ajautumassa toisenlaiseksi; ulkoiset muutokset eivät muuta sitä, että meillä on ristiriitaisia tunteta, meillä on epäsopivia puolisoita, me pelkäämme, toivomme ja odotamme perhosia vatsassa.

Pari synkempääkin kuvaa näyttelyssä on. Niissä autot ovat romuttuneet kolmiulotteisiksi. Pelti vääntyy ulos kankaasta ja kurottautuu kohti. Tällaiset koneet eivät enää näytäkään lempeiltä, vaan muistuttavat vaarasta, johon niihin sisään astuva väistämättä alistuu.

Ilkka_Pesonen_EscortVääntyminen on kuitenkin osaltaan kaunista. Escort on saanut uusia mutkia, se näyttää suorastaan yrittävän poseerata huippumallin asennossa. (Olen kerran kavunnut ulos autosta, joka vääntyili tuollaisena, ja muistan ajatelleeni, miten jännittävää on, että jokin niin jykevä kuin auto voi näyttää rypistetyltä paperilta. Kaikki tuntui kevyen mahdolliselta.)

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: