Ihminen on taiteen materiaalia (Näyttely: Korpela & Nagy)

Teemu Korpela: Messy weekend ja Daniel Nagy Taidekeskus Mältinrannassa (Kuninkaankatu 2, Tampere) 7.2.2012 saakka.

Korpela_SiskonpetiNäen ne heti edessäni: Francis Baconin lihallisuuteensa hajoavat ruumiit, taiteen historian vääntelehtivien alastomien naisten kavalkadin, Delacroix’n Sardanapaloksen kuoleman naiset, joiden rintaan työnnetään aseenteriä. Taide on aina käyttänyt materiaalinaan ihmisruumiita ja heittänyt ne sitten pois.

Teemu Korpelan maalaukset voisivat olla kuvia niistä varastoista, joihin taiteen loppuunsyömät ruumiit pinotaan. Ristillä riippuvasta vapahtajasta on jäljellä vain viipale keskivartaloa ja Siskonpeti on kuin kuva Delacroix’n maalaaman väkivallan jäljistä; dramaattisesti kiertyvät vartalot ovat muuttuneet kuolleeksi lihaksi. Kaikkialla on verta.

Omituisinta on, ettei maalauksia katsellessa tule paha olo. Ei tule tunne, että tirkistelee onnettomuuspaikalla nähdäkseen vilahduksen luonnottomaan asentoon vääntynyttä raajaa.

Kuvissa ei mikään ole oikeastaan kuollut. Jotain on jopa syntymässä: veren peittämästä lattiasta nousee ihmishahmo kuin kilpauimarin pää. Maalausten päähenkilöt pyrkivät ihmisyyteen sen sijaan, että olisivat tulleet tapetuiksi ihmisyydestä lopullisesti ulos. Plan for a human being -sarjan vartaloiden palaset ovat kuin petrimaljalle asetettuja bakteerikasvustoja. Niistä on kasvamassa jotakin, mitä emme ihan vielä näe.

Kuvat ovat rajuudessaan niin visuaalisten kokemustemme ulkopuolella, ettei niihin liity sellaista kauhua kuin vaikkapa sotakuviin (joita näemme tv-uutisissa ja sanomalehdissä). Korpela antaa meille tilaisuuden katsella ihmistä materiana, ilman syyllisyyttä siitä, ettei näitä ruumisparkoja kohtaan tunnu syntyvän empatiaa.

NagyPunaisen näyttelyn vastapainona on studiossa Daniel Nagyn paljolti mustavalkoisia teoksia. Nagy tutkii ihmisiä työssä. Hän asettaa eri ammattien edustajat nukeiksi näyttämölle, jonka takaa näkyy aavistuksia jostakin paljon suuremmasta maailmasta. Piirrokset ovat kulmikkaita ja niiden varjoihin kätkeytyy kasvoja. Liikkumattomassa kuvassa työnteko muuttuu asetelmaksi, rituaaliksi, jota toistetaan teatterin lavalla.

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: