Hassuja juttuja (Näyttely: Asikainen, Hallivuo, Jantunen & Nenonen)

Cafe Bar Ektoplasma: Jari Asikainen, Tuomas Hallivuo, Jonna Jantunen, Timo O. Nenonen Galleria Kapriisissa (Hämeenpuisto 25, Tampere) 9.10.2011 saakka.

Jonna_Jantunen_Mikä_on_ja_onÄllöttävää, hihityttävää, kummallista, seesteistä. Cafe Bar Ektoplasma on neljän taiteilijan yhteisnäyttely, jossa itseään voi ravistella esim. tutkimalla vasaran läpi lyötyä naulaa tai ihmissuhdepeliä nuolineen ja katkoviivoineen. Puhumattakaan pornahtavasta My Little Ponysta!

Jonna Jantusen teokset ovat hengitystaukoja villin näyttelyn keskellä. Jantusen mustavalkoiset maisemat ovat ankean rauhoittavia. Sellaisia… suomalaisia. Väriä on grafiikkaa ja likaista pleksiä yhdistävissä teoksissa. Ne ovat vähän kuin pöydänpinta, jolle on laskettu jotakin. Elämän rutiinit (olivat ne sitten kahvinjuontia tai maalaamista) jättävät jälkensä ympäristöömme. Niistä syntyy omanlaisiaan polkuja, ei tallottuja vaan esineisiin hivutettuja uria.

Tuomas_Hallivuo_Ihmissuhdepeli_(osa)Tuomas Hallivuon grafiikka on toteavan humoristista, vähän salavihkaista. Mustavalkoisissa kuvissa on ajattelun realismia. Tarkoitan sitä, että asioita ei ole esitetty sellaisina, miltä ne näyttävät vaan sellasina, millaisia ne ovat. Tulipalo-teoksessa tulitikut kertautuvat miehen ajatuksissa, ja koko mies on kuvattu siten, että pää on tarkka, jalat eivät niinkään. Mies siis ajattelee. Hallivuon Ihmissuhdepelin nuolia tekisi kauheasti mieli siirrellä; toiveena olisi saada pelistä jääkaappimagneettiversio, jonka osia voisi aamuisten ja iltaisten tunnelmien myötä liikutella. Enemmän se antaisi mahdollisuuksia kuin rakkausruno-jääkaappimagneetit, joita meille tyrkytetään. Eivät ihmissuhteet ole sanoja!

Jari Asikaisen teoksissa on jotain kummallisen 1970-lukuista. Ehkä ne lehdistä leikatut kuvat ja puhekuplat tuovat mieleen jonkin kummallisen kollaasin 70-luvulta? En tiedä! Mutta jotenkin virkistävää on katsella kollaaseja, joissa maisema koostuu rusketettujen muskelimiesten lihaksista. Tilan rakentaminen hyvinkin erikoisista kuvista vinksauttaa maailman ympäri. Esimerkiksi en vieläkään tiedä, mitä ajatella My Little Ponysta, joka on liimattu kokoon alastomien naisten palasista. Pikseliomakuva on sekin outo teos, mieleen tulee niin suoraan SE suomalainen pikelimaalari Sami Lukkarinen. Mutta toisaalta: elämme pikseleinä, eikä kai pikseleitä voi jättää yhden ainoan ihmisen huoleksi, ikään kuin koko digimaailma olisi sillä kuvattu.

Timo_O_Nenonen_2xyritys_olla_jarkevaOmanlaisiaan vinksautuksia tarjoavat myös Timo O. Nenosen veistokset. Älyllinen käsitteellisyys ei voi koskaan mennä pieleen! Hurmaannun 2 x yritys olla järkevä -teosparin puunpaloista, jotka avautuvat vetoketjulla. Taivas sentään, juuri tuolta tuntuu yrittää olla järkevä tilanteessa, jossa ei pysty! Vain Blogi-teosta jäin hämmästelemään. Tai oikeastaan sen nimeä. Minulle blogi ei aukea mehiläispesänä katossa. Mutta ehkä, ehkä siinäkin on jotain sellaista verkostoitumista, surisevaa läsnä-poissaoloa ja luonnonlakien mukaan kasautuvia elämänkokemuksia.

Ja vasta kotona luin lehdistötiedotteesta, että gallerian alakerrassa olisi Anna Ruthin näyttely Pyörre. Damn! Sen haluan vielä nähdä!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: