Sokkelossa (Näyttely: Borderlines)

Borderlines Galleria Emilissä (Vanha kirjastotalo, Keskustori, Tampere) 18.9.2011 saakka.

MaijaKovariBorderlines on näyttelypari, jonka ensimmäinen osuus on nyt Tampereella. Suomalais-sveitsiläinen projekti saa myöhemmin jatkoa Genevessä. Taustatietoina näyttelystä kerrotaan mm. että seitsemän mukaan kutsuttua taiteilijaa reagoi näyttelyn teemaan tilan rajoissa ja ehdoilla.

Näyttelytilaa onkin käytetty varsin tavallisesta poikkeavasti. Gallerian lattiassa on kummia viivoja (tulee mieleen urheiluhalli) ja seinät on siirrelty siten, että muodostuu umpikujia ja kierrreltäviä kulmia. Teosluettelokin on kartta (mutta kompassia ei sentään tarjota).

Karttaa lukemalla selviää, mitä lattian viivat ovat: Maija Kovarin teos esittää ensimmäisen paikalle rakennetun kirjaston piirrokset vuodelta 1925. Portaita, seiniä, ilmeisesti kirjahyllyjä. Tekona piirrosten tekeminen todeksi on hieno. Näyttelyn keskellä ja osittain sermien peitossa viivat kuitenkin jotenkin jäävät hahmottumatta tilaksi. Ne sotivat huoneen tämänhetkistä sisustusta vastaan, kauhea menneisyyden haamu, joka pakottaa katsomaan itseään.

Ja mitä näissä sokkeloissa on? Erilaisia tapoja hahmottaa ympäristöä, jossa elämme. On maapala, jolla on pikkuinen aita; on palapelinpaloista rakennettava taivas; laivoja, ajatuksista räjähtäviä kaavioita ja lasin seiniin heijastamia varjoja.

JounaKarsiEeva-Maija Prihan Taivas on oikeastaan aika hauska, vaikka palapelitaivas on kuvana kauhean tuttu. Taivas, josta puuttuu paloja. Taivas, jonka palat ovat näennäisesti ihan samanlaisia. Taivaan ympärillä on tuoleja, joihin voi istahtaa kokoamaan omaa palaansa. Olisi kiinnostavaa tietää, kasvaako taivas näyttelyn aikana. Kokoaminen vaatinee sen verran aikaa ja keskittymistä, että satunnainen kävijä ei välttämättä jää rakentelemaan (miksi minä aina aliarvioin satunnaisia kävijöitä? kyllä joku varmaan tykkää tehdä palapeliä galleriassa). Tekemisenä taivas voi olla inspiroiva, katsottavana esineenä se on helposti ohitettava (koska kuva on niin tuttu).

Suomalaistaiteilijat ottavat tilaa haltuunsa tällä tavalla konkreettisesti. Jouna Karsi on rakentanut pienistä nurmikonpalasista aidattuja pihoja ja labyrintin. Pienoismallipiha sopii yhteen palapelitaivaan kanssa. Ja muutenkin, ei minulla ole mitään Karsin nurmikoita vastaan. Maija Kovarin lasiteoksen Underwater Thoughts myötä näyttely laajentaa elementtejään ilmasta ja maasta myös veteen. Lasiveistos on kaunis, valojen ja varjojen luomat kuviot houkuttelevat lähelle.

Aapo Nikkasen maalaukset avaavat tilaan myös ajan – menneisyydestä nykyisyyteen kurottelevat ihmishahmot ovat ajatustensa epämuodostamia. Geometriset kappaleet lävistävät ihmisten kalloja, kasvot liukenevat maaliläiskäksi. Ihmiset tulevat aikansa syömiksi.

VivianKaselPidän älyttömästi Vivian Kaselin tavasta ripustaa maalauksensa: hän on maalannut meriaheisten kuvien taustaseinälle meriaiheisen kuvan. Saamme yhtä aikaa lähikuvan ja pieniä kuvia laivoista jossain kauempana. Laivamaalaukset ovat dramaattisen toteavia (tiedän, ettei pitäisi olla mahdollista olla toteava ja dramaattinen yhtä aikaa, mutta näiden maalausten valo on dramaattista ja yksin merellä (näennäisesti vailla ihmisiä) lipuvat laivat ovat hyvin lakonisia). Sulat, taivaalla leijuvat ihmispäät ja rantakalliot  tekevät kokonaisuudesta historiallisen. Tallenteen, johon on pyritty tuomaan mukaan kaikkea, mitä merenkäyntiin kuuluu (en tiedä onko tässäkään lauseessa mitään järkeä, mutten jostain syystä saa kiinni sanoista kun ajattelen tätä näyttelyä. Mieleeni tulee vain kulmia, etäisyyksiä, seiniä ja esteitä).

Näyttelyn muut taiteilijat ovat Lucas Herzig (suuria ja pieniä esinekollaaseja, kummia liikkumattomia koneita vailla tarkoitusta) ja Guillaume Fuchs, jonka piirrokset räjäyttävät paperille ajatuksia ikään kuin kuvana aivojen täydellisestä kaaoksesta. Kaikkea tätä tapahtuu yhtä aikaa, ja silti me jotenkin selviydymme maailmassa. Se on… häkellyttävää.

Kokonaisuudesta jää ansassa olemisen tunne. Se johtuu seinistä, jotka pakottavat kävelemään umpikujiin. Ja valosta, jota galleriassa oli jostain syystä hyvin vähän. Karttakin eksyttää enemmän kuin ohjaa, koska kartassa entinen ja nykyinen ovat päällekkäin. Seiniä näyttää olevan monta kertaa enemmän kuin niitä todellisuudessa on.

Mutta ruoho, pienet ruohopaakut riitelevien naapurien pelikenttänä! Ne kyllä hymyilyttävät (surumielisesti) vielä kotonakin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: