Luonnon uteliaisuus (Näyttely: Laitakari & Unikuvia-projekti)

Heta Laitakari: Metsämuistio ja Unikuvia-projekti: Päivä yön jälkeen, Taidekeskus Mältinranta (Kuninkaankatu 2, Tampere), 23.8.2011 saakka.

Heta_LaitakariHeta Laitakarin Metsämuistio on maalatuista oksista ja lampuista muodostuva väri- ja valokooste (onpa ’kooste’ tosi huono sana). Mältinrannan studiotilan seiniä kiertävät siemenkodan muotoiset lamput, joiden kuviot kutsuvat lähemmäs. Ja siinä kohtaan ongelman: toivoin ja odotin, että lampuissa olisi jotain herkän hiottua, pitsimäisen täydellistä kuviota. Piirrokset ovat kuitenkin tyyliltään viimeistelemättömämpiä, nopeampia.

Oksiin maalatut väriraidat ovat kuin värikartta metsästä. Idea on mukava, toivon, että se kehittyy eteenpäin. Samankaltaiset teokset eivät tarjoa paljonkaan variaatiota teemasta. Haluan nähdä tästä tunnelmasta jotakin enemmän (vaikka metsä on toistoa, metsä on myös loputtomia muunnelmia teemasta).

Unikuva_projektiGallerian näyttelyn taustalla on Unikuvia-projekti (Aura Hakuri, Linda Granfors, Eeva Peura, Satu Rautiainen ja Pia Salo). Näyttely on kuin hylätty kylä: eläimillä ja puilla on hirveä kiire täyttämään tyhjää tilaa. Ne tunkeutuvat taloihin katsomaan, mitä niin kiinnostavaa niissä on, että ihmiset linnoittautuivat niiden sisään.

Ensimmäinen teos on koko näyttely pienoiskoossa. Pienoismallikylässä on puita, ihmishahmoja ja taloja, jotka tulevat vastaan maalauksissa ja installaatioissa halki näyttelyn. Korkokengät ovat täynnä multaa, tiskiharja on täynnä multaa. On hiuksia, vanhoja tapetteja ja kaikkea sellaista, mitä unohdetuista taloista voi löytää.

Minulle Eeva Peuran Terassi-maalaus toimi porttina koko näyttelyyn. Peurat kävelevät pihamaalla, terassilla on roskaa ja keltaisia lehtiä. Terassin kipsipatsaat näyttävät sulkeutuneen omaan, rapistuvaan kuoreensa, kun taas peurat tuijottavat suoraan minuun. Avaruusolion näköiset peurat – toinen laji, joka tutkii meidän jälkiämme (piittamatta siitä, mitä me yritimme tehdä tai olla; piitaten vain siitä, mitä itse saa irti). EevaPeura_Terassi

Myös Pia Salon tarkentamattomat maalaukset sopivat kylään. Ne ovat muistoja ajasta, jolloin joku vielä asui täällä. Ohikiidossa ihmisen ympärille ilmaan pysähtyneet linnut ovat kuin aika itse.

Jokin tällaisessa rapistuvassa mummolamaailmassa viehättää. Sen katoaminen ikuisiksi ajoiksi tuntuu välttämättömältä, mutta yhtä välttämättömältä tuntuu kaivata sinne takaisin. Harva kai haluaisi asua tällaisessa kylässä (ja siksi ne kuolevatkin pois), mutta vierailla. Olisi oltava ihmisiä, jotka asuttaisivat mummoloita, jotta me voisimme käydä siellä kylässä (omituinen vaatimus).

Näyttely on paikka, jossa käydä kylässä. Kuvaston yleissuomalainen tuttuus kuitenkin teki sen, että näyttelyn kiertäminen yhteen kertaan riitti. Ihan kuin syksyinen kävely hylätyn talon pihassa: ensivaikutelma lupaa mitä tahansa, ja siihen mystiikkaan kannattaa tutkimuksensa jättää.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: