Kutittava taide ja muita huomioita (Tampereen taidemuseo)

Kirjoitin Tampereen taidemuseon 80-vuotisnäyttelystä tällaisen pienen kritiikin.

Haluan kertoa näyttelystä lisäksi seuraavaa:

1) Kun seisoo Charles Sandisonin taideteoksen keskellä siten, että sanat vilisevät omalla iholla, sanat alkavat kutittaa. Aivot luovat loistavan illuusion siitä, että jos iholla vilisee näin vimmaisesti jotain pientä, siihen täytyy reagoida tuntoaistilla.

2) Olisin toivonut, että museon lattiakivissä makoilevat oikosarvet olisi otettu jotenkin tarinaan mukaan. Nyt sen sijaan, kun jäin tuijottelemaan niitä, museovahti tuli kysymään, mitä katselen ja jatkoi: ”Ne eivät liity tähän mitenkään.” Niin – kunpa liittyisivätkin!

3) Näyttelyn teoskyltit on toteutettu ihan älyttömän epäselvästi. Teksti on pientä ja taustavärit riitelevät tekstin kanssa monessa paikassa. Tästä seuraa kaksi oletusta: joko tässä on haluttu tehdä katsojasta kovin nöyrä (jokaisen teoksen edessä on kumarrettava, jotta näkee, mitä lapussa lukee) tai sitten epäselvyys on tarkoituksellista, jotta teosten oikeat nimet ja tekovuodet eivät sekoittaisi fiktiivistä tarinaa näyttelyn takana. Joka tapauksessa aina ärsyttää, kun pitää työntää nenä lappuun kiinni että saa selville teoksen tiedot.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: