Hulluus, vimma ja erillisyys (Näyttely: Kärki & Ojanen)

Laura Kärki: Mitä sulle kuuluu? & Maija Ojanen: Katve Taidekeskus Mältinrannassa 14.6.2011 saakka.

Maija Ojasen maalaukset ovat risteymä sisustuslehtiä, luontokuvia ja hulluutta. Väreistä mieleeni tulee Teemu Mäki (mutta se ei ole reilua, koska minulle tulee usein asioista mieleen Teemu Mäki).

Ja lintuja! Ojanen pamauttaa varisparven ilmaan (tuomalla kuvaan haukkuvan koiran) ja harakkaparven kieppumaan tytön pään ympärille (tytöllä on kädessään lintu; ajattelen taijita, jossa tartutaan varpusen pyrstöön, miten sellaiseen häkellyttävän suoraan rohkeuteen tarvitaan lapsi, jolle jokainen leikki on pelottavan tosi). Lintuja on naisen hameessa, joka on riikinkukon sulkia ja tapetissa, kolibreja.

Suuret maalaukset ovat täynnä liikettä ja väriä. Sellaisia kokemuksia, joita saa kun luonnossa yhtäkkiä joutsenet lentävät suoraan pään yli tai ihminen ja eläin kohtaavat hetken yhteisessä maailmassa.

Viihdyn maalausten luona. Katselen ne mennen tullen läpi ihan hitaasti. Kaikenlaisia ansoja silmille, köysiä jotka nappaavat mukaansa, armotta vievät toiseen suuntaan ja toiseen.

Gallerian puolella Laura Kärki tuntuu rakentavan taiteensa ideoista lähtien. Materiaalit ja tekniikat vaihtuvat (kankaasta paahtoleipiin ja ääniteoksiin), mutta jokin yhteinen teema silti löytyy: yksinäisyyden kokemus, heitteillä oleminen, se, miten irrallisia me joudumme toisistamme olemaan.

Puhuva viherkasvi sulattaa sydämeni. Istun sen alle ja kuuntelen: kasvi sanoo juurtensa tunkeutuvan jo ruukun reunoihin ja verhotkin ovat olleet pitkään kiinni. (Ei varmaan tarvitsisi edes olla tällainen viherkasveille heltyjä, että tämä saa herkistymään.)

Sen sijaan yhdessä nurkassa koko ajan pyörivä Miksei kukaan leiki mun kanssa? alkaa nopeasti ärsyttää. Tytön ääni hokee välituntimelun päälle: miks te ette leiki mun kanssa? ja kolmannella kuuntelukerralla ärsytyskynnykseni on ylitetty. Olenko siis julma? Vai onko teos niin ovela, että se paljastaa meille itsemme:

a) on vaikea kestää sitä, että joku on koko ajan yksin ja tekee siitä numeroa, hokee.

b) yksinäisyys on itseään ruokkiva kehä, koska yksinäisyyden imemä ihminen puhuu yksinäisyydestä, eikä puhe ole maailmasta, jossa villin sosiaaliset ihmiset viihtyvät.

c) koska viherkasvia on paljon helmpompi auttaa kuin lasta, viherkasvin valitus on hellyttävää ja lapsen valitus vain todistaa, että maailma on tyly ja ihmiset ilkeitä, eikä sille voi mitään.

Pidän monesta teoksesta. Esimerkiksi Peiton alla, valona kankaan läpi loistava ihminen, on suorastaan liian hieno ja ihana. (Kaiken lisäksi teosluettelossa lukee ”kovetettu kangas ja valo” ja aloin assosioida, että teos on tehty kovetetusta valosta – ja miten kaunis ajatus se onkaan!)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: