Yöstä

Raportoin vielä eilisestä Runon Yöstä. Sitten voin jättää Runokaupungin hyvällä omallatunnolla.

Yössä oli runoilijoita vaikka kuinka. Esityksiä oli hieno kuulla (ja ne toimivat loistavana markkinointikeinona, kun kaikilla oli joko juuri ilmestynyt tai kohta kauppoihin tuleva teos, josta runojaan lukivat). Ja jollain kummalla tavalla runoista ja runoilijoista löytyi yhteyksiä. Että jotkut, joskus, ajattelevat samankaltaisia asioita samankaltaisin sanoin.

Erityisesti pidin:

– runovideoista. Vaikka aikataulusekaannuksen vuoksi en nähnyt videoista kuin kaksi, olin täysin myyty. Mikä olisi oikea foorumi tällaiselle? Näitä katsoisin nimittäin mielelläni lisää, ostaisin jotain kokoelmiakin mieluusti kotiini. Näyttäisin ystäville, sellaisillekin, jotka eivät tunne oloaan kotoisaksi runokirjojen kanssa. Ihan totta. Tämä muoto toimii.

– runokirjanvaihtopöydästä. Pöytään sai viedä omia kirjojaan ja vaihtaa niitä muiden viemiin kirjoihin. Kun lähtiessäni vielä kysyin, saanko jättää kaksi tuomaani ylimääräistä kirjaa pöytään, ettei niitä tarvitse kantaa kotiin, ystävällinen runoilija pöydän ääressä alkoi suositella minulle vaihtokirjoja. Vaihdoin kaikki. Harvinaista iloa, tällainen!

Tampere-talon kahvila oli selvästi liian pieni tila tapahtumalle. Istumaan ei mahtunut kuin osa. Mutta se oli jotenkin kotoisaa, että tässä me nyt olemme kaikki samassa veneessä. Rakastamme runoja, joille näyttää olevan aina jotenkin liian vähän tilaa elämässä, yhteiskunnassa, arjessa.

Runollinen ennustaja lopetti työnsä juuri kun olisi tullut minun vuoroni astua telttaan, joten en tiedä, kuinka osuvia ennusteita siellä jaettiin. Osa kuulemma poistui nauraen, osa itkien. Huimaa.

Jos jotain kritiikkiä tässä nyt vielä hioisin: on aina jokseenkin kurjaa, kun runokenttä (tai taidekenttä toisissa yhteyksissä), paljastuu sisäpiiriksi, johon kaikilla ei ole pääsyä. Tuli vähän sellainen olo, kun runoilija-juontaja kuulutti nuoren miehen lukemaan runojaan ja sanoi: ”olin juuri päättämässä apurahoista ja hän oli kyllä läpihuutojuttu”. En pitänyt siitä, että kirjallinen kenttä näin paljastui kilpailuksi, jossa jotkut saavat elantonsa helposti ja jotkut eivät, enkä pitänyt siitä, että tämä runoilija joka vaikutti tuntevan tuon toisen runoilijan, näin myönsi antaneensa hänelle apurahan läpihuutojuttuna. Entä ne, jotka eivät ole läpihuutojuttuja, mutta joista voisi tulla jotain, jos heidät joku näkisi, sen ensimmäisen kerran?

No jaa, tämä menee taas katkeraksi tilitykseksi. Noin ylipäätään vain en pidä siitä verisestä kamppailusta, jota kulttuurissa pinnan alla käydään. Se on tärkein syy siihen, että olen usein ajatellut jättää taidemaailman sikseen ja yrittää löytää jonkin toisen alan, jolle suuntautua. Mutta en sitten kuitenkaan halua jättää taidetta, enkä löydä toista alaa. Ja veristä kilpailua kai on joka alalla nykyään.

Mutta ei minun nyt siitä pitänyt kirjoittaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: