Runoa, ei kuvaa

Runokaupunki-kiertueeni jatkui eilen virolaisen runouden illassa. Esiintyjät (Jürgen Rooste ja P. I. Filimonov) olivat mahtavia ja energisiä. Telakalla ei kovin kauas esiintymislavasta pääse, joten kuvat olisivat hyviä, jos olisin muistanut ottaa kameran mukaan. En muistanut. Ensin harmittelin sitä parin runon ajan, sitten tajusin, että täällähän ollaan kuuntelemassa runoja eikä kuvaamassa. Sen jälkeen tuntui vain helpotukselta, ettei sitäkään tilannetta tarvinnut tallentaa muualle kuin mieleen.

Katselin pari päivää sitten nuorten tyttöjen joukkoa puistossa. He pelasivat jotain peliä. Seurasin heitä jonkin aikaa, ja näytti siltä, että yksi tyttö jäi aina ulos pelistä voidakseen valokuvata. Se itsestäänselvyys: että yksi ei pelaa vaan kuvaa. Tuli pakokauhuinen olo. Missä vaiheessa kuvaamiseen kiinni kasvaneet ihmiset huomaavat, ettei kaikkea tarvitse tallentaa? Että joskus, vaikka ihan vain kerran viikossa, olisi hyvä tehdä ja olla läsnä sen sijaan, että miettii, millaisia kuvia elämästään saa.

Meinasin vielä siteerata yhden runon tähän, mutta minua on peloteltu tekijänoikeuslailla sen verran, että olen tajunnut, ettei kokonaista runoa saa lainata ilman kirjoittajan lupaa. En tiedä pitääkö se paikkansa, mutta ei sitten lainata.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: