Uudelleen ja uudelleen (Näyttely: Leppälä)

Ihastuin taannoin Anni Leppälän näyttelyyn Tampereen taidemuseossa (Keskisuomalaiseen kirjoittamani kritiikki KSML:n sivuilla). Kuten usein käy, menin sitten katsomaan näyttelyn uudelleen. Ja uudelleen. Aina eri ihmisten kanssa. Kokemus sai pohtimaan taiteen vastaanottamisen muuttumista.

Olen edelleen täysin ihastunut tuohon näyttelyyn. Selailen näyttelykirjaa kotonani nyt, kun näyttelyä ei enää ole. Kokemus kuitenkin muuttui. Hämmästyttävästi kuvista löytyi muotoja, joihin en ensikokemuksessa kiinnittänyt huomiota (koska tunnelma ja sisältö veivät kaiken aivokapasiteettini). Museo muuttui labyrintiksi. Näyttely muuttui johtolangoiksi. Hahmotin kummallisia yhteyksiä (onko hän tahallaan tutkinut muotoa, jossa on valkoinen ympyrä tummalla pohjalla tai mikä on saanut hänet kiinnostumaan sinisen eri sävyjen suhteesta ruskeaan?). En tiedä, voiko tätä edes muuttaa sanoiksi. Museossa kiertämisestä tuli niin ylivisuaalinen elämys, etten edes pystynyt puhumaan näyttelyssä mitään. Yritin hiljentää näyttelyseuranikin, en halunnut kuulla mitään. Oli olemassa vain valo, varjo, värit ja minä.

Minulle käy usein niin, että kun käyn toistuvasti jossakin vaikuttavassa näyttelyssä, en halua käydä muissa näyttelyissä. Siksi olenkin taas autuaasti kaiken sen ulkopuolella, mitä missään muissa Tampereen näyttelytiloissa on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana.

(Taidekokemuksesta kirjoittaminen saa kaiken kuulostamaan jotenkin mystiseltä ja yliluonnolliselta tai tunneherkältä hörhöilyltä. Mistään sellaisesta ei liene kyse, kokemus ei vain ole sanallinen. Kuinka hienoa, että sanojen taakse on edelleen mahdollista päästä.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: