Näkyväksi (Näyttely: Larjosto)

Harri Larjosto: Osansa kullakin. Villa Mac, Tampere, 23.8.2009 saakka.

Kerran kauppakeskuksen liukuportaissa minua vastaan tuli mustavalkoinen nainen. Hänen vaatteissaan oli kyllä väriä, mutta iho ja hiukset olivat täysin harmaat.

Harri Larjoston Osansa kullakin -näyttelyssä näkymättömyys tehdään näkyväksi juuri harmaudella. Siivooja, työkaveri, lapsi koulun ruokalassa tai päiväkodin hoitaja ovat kaikki mustavalkoisia värillisessä ympäristössä. On turha selitellä: meille kaikille jotkut ovat näkymättömiä.

Näyttelyn valokuvasarjat kiertyvät yhteen Kulkutauti-elokuvan kanssa. 26-minuuttinen elokuva on niin vaikuttava, että sen jälkeen valokuvia ei oikeastaan jaksa katsoakaan – viesti on jo mennyt perille, eivätkä kuvat tuo siihen mitään uutta (tämä ei tarkoita, etteivätkö ne toimisi teoksina varsin hyvin).

Elokuvassa jakeluauton kuljettaja dumppaa lapsensa harmaiden ihmisten hoidettavaksi päiväkotiin ja sen jälkeen hän dumppaa kaikenlaista tavaraa muille harmaille ihmisille, jotka pitävät yhteiskuntaa pystyssä. Elokuvaa katsoessa kylmää: Miten helvetin pelottavaa onkaan, että kaikki toimii näin sujuvasti! Jokaiselle tavaralle on oma paikkansa, jokaiselle roskalle oma siivoojansa.

Millaisia oikeuksia me oikeastaan olemme oppineet odottamaan? Että me saamme vain elää, kun muut pyörittävät elämäämme puolestamme, opettavat lapsillemme kaiken tarpeellisen, kuljettavat meitä ja kirjeitämme, tekevät meille ruokaa kaupan hyllyille ja hautaavat meidät sitten, kun aika on? Pienikin särö koneiston toiminnassa saa meidät närkästymään; yleisönosastoilla käydään keskusteluja siitä, miksei kaupunki (organisaatio vailla kasvoja) siivoa puistoja paremmin.

Pitkälle teknologistunut yhteiskunta tekee jopa lähimmistä työtovereista harmaita ja näkymättömiä. Freelancerina toimiessani en ole tavannut läheskään kaikkia, joille olen tehnyt töitä. Kaikki hoituu ihanan kasvottomasti sähköpostitse ja puhelimella.

Elokuva on täynnä hienoja kohtauksia. Lähtiessäni galleriasta ajattelin kahta asiaa:

1) Tästedes ostan ainoastaan reilun kaupan suklaata ja kahvia, koska näkymättömilläkin ihmisillä on kasvot ja kiertävä veri.

2) Onko hyvä taide väistämättä lohdutonta maailmassa, joka peittyy kuviin? Tunnenko tulleeni puhutelluksi vain silloin, kun järkytyn, vai voiko iloisuus joskus (nousta viihteellisyyden yläpuolelle ja) koskettaa samalla tavalla?

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: