Kaikkialla vaanii haamuja

Kerouac & co.eli matka Vammalan vanhan kirjallisuuden päiville 2009

Herään, olen heräillyt koko yön ohi ajavien autojen tärinään, ne saavat koko talon tärisemään ja olen noussut sängystä pitämään kiinni ovista & peileistä etteivät ne kolise –

On aloitettava lukemalla. Luen ystävääni Kerouacia, kuinka hän ei tule isäksi, hiukset pystyssä olen jokin muinainen papitar: yöpaita jossa illalla näytin seksikkäältä on nyt vain ryhditön peite ryhdittömälle vartalolleni.

Jalassani on nykivä lihas jo neljättä päivää, en hiero sitä vaan kiusaan, se on tehokkaampi kuin muistutus kännykässä, se ei lopeta. Nousen, kiskon banaania kynsieni alle, ajattelen: tulen uudistamaan kaiken, millä on merkitystä, maailma on vanhentunut ja haisee mädälle.

Vaikka tiedän pääseväni tänään kulkuvälineisiin, ajattelen Amsterdamin Coffee Shopeja ja museoita, lihas sääressäni nykii kuin kiiruhtaisi minua lähtemään. Lähden kesyttämään levottomuuttani, juoksen rantatiellä yön kiduttamalla vartalollani, luoja, tämän täytyy olla tehokkaampaa kuin rukoileminen sillä tämä on kokovartalotuskaa, nojaan vanhoihin puihin saadakseni lihakset venymään, katson kateellisena niitä, jotka pyöräilevät ohi –

Paluumatkalla astun kauppaan mutta sielläkään ei ole viileää, Michael Jackson on kuollut, hän virnistää lööpissä ja järjestän kohtauksen, muistelen suureen ääneen kaikkia kohtaamisiani kuoleman kanssa, kuinka luin lööppiä silloinkin, kun George Harrison kuoli, kämppikseni nauroi kun aloin itkeä Siwan kassajonossa, taas kassalla jonottavat naiset katsovat pitkään (Jacksonin kuolema ei tunnu koskettavan minua, enkä arvaa että tulen etsimään kaikki hänen levynsä hämmästyttävän pian, näen hänen kasvonsa lööpeissä monta viikkoa ja kuuntelen yhä uudelleen: ”It’s slander” enkä tiedä mihin asti nuoruutta voi muistella ennen kuin se alkaa olla naurettavaa). Ostan vissyä –

juon sitä pullonsuusta ja röyhtäilen, äkkiä kerrostalon ikkunasta kuuluu lapsen itku kuin lokin rääkäisy. Kotipihassa heilautan kättä naapurin vanhukselle, joka on asunut täällä 20 vuotta ja joutuu nyt muuttamaan. Käyn suihkussa. Syön.

Kävelen kiehuvan kaupungin halki, iho tuntuu tapetilta joka käpristelee tulipalossa, tänään kuuluukin olla helle, juhannuksen jälkeen on aina helle. Yliopistolla nuori mies yrittää tasapainotella laukkuaan pyörän selkään muttei onnistu, haluaisin upottaa varpaani pesuveden kadulle muodostamiin lätäköihin, mutta niissä kelluu valkoisia siemenhahtuvia.

Taistelen vielä pankkiautomaatin kanssa ja lippuautomaatin kanssa ja näen kuuluisia ihmisiä, ulkomaalaisia ihmisiä ja sellaisia, joiden silmissä vedän vatsaani sisään –

Olen junassa.

Kaikki keskustelut vaikuttavat helteen pehmentämiltä, kukaan ei pysty enää muodostamaan sanoja, koko ajan kysytään ”mitä?”, puhelimet saavat ihmiset kiroilemaan kaikkialla ympärilläni. Tämä ei ole jännittävää niin kuin matkustaminen kauas, matkalla ei ehdi edes lopettaa olemista ja vaipua ihanaan liikkuvuuden transsiin. Käy tietenkin niin, että aurinko on juuri sillä puolella, jolla en kuvitellut sen olevan, edessä on korventava matka halki hikisten ihojen –

Saavun perille, peittelen neuroottisuuttani katsoessani junan penkille & sen alle & penkille ettei mitään jäänyt, portaissa olen astua tummanvihreän hameenhelman päälle. Asema on autioksi aika täynnä ihmisiä, taksi odottaa jo, ilmastoitu kapeapenkkinen taivas, olen varma etten tarvitse turvavyötä tällä matkalla.

Maisemat ovat tuttuja, mutta juuri sen verran vieraita että tiedän olleeni taas kauan poissa.

Olen viimein perillä, edessäni on kuuluisa kirjapäivien infernaalinen teltta joka sykkii ihmisiä, en mene sinne, tulin ostamaan kirjoja, mutta silmissäni sumenee enkä näe kirjojen selkiä, tummanvihreä hameenhelma taas –

Ja tervehdin kirjailijaa, kuvittelen kuinka esittelisin hänet veljelleni, ”jonka kirjallinen ilmaisukyky ylittää moninkertaisesti omani” –

Kuinka ironista, että halvimmat kirjat ovat täälläkin uusia! Ostan lisää Kerouacia koska Kerouacia kuuluu lukea helteessä, ensimmäiset kohtaamisemme olivat läkähdyttäviä päiviä puistossa, makasin nurmikolla vaikka maa oli kovaa ja sai kaikki luut tuntumaan suurilta ihon läpi, minua luultiin pojaksi kunnes käännyin, luin Tuuliajolla Big Surissa enkä koskaan selvinnyt sen hengästyttävästä rytmistä. Sen jälkeen olen hengittänyt eri tavalla, tarttunut kirjoihin erilaisella otteella.

On kuuma ja nälkä ja pakenen, varjoja ei ole, kävelen kauppaan jossa on vain vehnää ja lisäaineita, otan lusikan jäätelöaltaasta ja pujotan sen itsevarmasti taskuuni, ostan lisää vissyä ja istun torille, kuuntelen humalaisten kiroilua stereona.

Ja siinä on taas Amsterdam! Humalaiset vasemmalla puolellani puhuvat lähtemisestä sinne, ajattelen mitä heille pitäisi kaupungista kertoa, mutten kerro, koska he eivät kuitenkaan tule pääsemään sinne asti –

Toiseen korvaan kuulen tarinoita hautauksista, siinä on taas kuolema, kaikkialla vaaniva mahdollisuus erehtyä & hukata koko elämä jonkin kivun lievitykseen, tulla joksikin jota päin kukaan ei halua katsoa –

Viereeni istuu nainen, jonka seepranraitoihin piilotettu ryhti saa minut oikaisemaan selkääni, pelkään että 10 vuoden kuluttua minullakin on niskakyhmy ja raitapaita, ei lainkaan makua johon turvautua. Olen väsynyt humalaisiin juuri kun he päättävät lähteä, heittävät viimeiset pullonkorkkinsa kadulle.

Kaikkialla vaanii haamuja, joille en ole puhunut 10 vuoteen, jäätelökioski muistuttaa kuinka monta kertaa olen kävellyt sen ohi. Nousen ja menen ostamaan jäätelön, se sulaa heti sormille, tässä kaikessa on jotain kauhistuttavasti vialla. Istun tien varteen syömään & kuvittelen hajun tulevan jostain muualta kuin roskiksesta, illalla vastapestyn lakanan tuoksu tuo taas roskiksen mieleeni –

Tämä helle tekee minusta sian: juon vissyä ja röyhtäilen.

Kotimatkalla aloitan Maanalaiset, Tristessan jälkeen kieli tuntuu kulmikkaalta; miksi ihmeessä hän yhtäkkiä käyttää pisteitä? Ajattelen: onneksi kohta saan nukahtaa ja parantaa itseni unissani, talo on hiljainen kuin raatokärpäset olisivat juuri lakanneet pörräämästä.

Vanhan kirjallisuuden päivät 2009.

Kuva: gwen: Kerouac & co. Creative Commons -lisenssi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: